Apples of Idun julkaisee kolmannen albuminsa heinäkuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.7.2013

Apples Of Idun Shine The ArmourKymmenvuotias Apples of Idun julkaisee 26.7.2013 kolmannen täyspitkän albuminsa ”Silence of the Loud”. Vuodet ovat hioneet alkuun täysin konepohjaisen yhtyeen äänimaailmaa kohti rock-musiikin raakaa voimaa, jota rikastetaan vahvoilla electro- ja industrial –vaikutteilla. ”Silence of the Loud” –albumi on vuoden mittaisen studioseikkailun tulos, suuruudenhulluutta pelkäämättä tehty kokonaisuus, joka yhdistää keikkalavojen hikeä hartaudella tuotettuun äänimassaan. Levyn julkaisee Inverse Records/Secret Entertainment ja jakelusta vastaa Supersounds.

Ensimmäinen levy, Widow, julkaistiin omakustanteena 2005. Levyn myötä Apples of Idun sai välittömästi median huomiota mm. Rumban Nousussa-palstalla ja keikkaili ahkerasti ympäri Suomea. Toinen levy, Disaster Art, julkaistiin Go On Music -yhtiön toimesta 2009. Sen myötä bändi keikkaili laajalti kotimaassa, sekä teki kolme minikiertuetta Baltian maissa.  Levy valittiin vuoden parhaiden kotimaisten julkaisujen joukkoon useassa eri mediassa ja levyn biiseistä ”The Bang” sai näkyvyyttä Music TV:n erikoisohjelmissa, sekä ”Blatant Blue” –kappale pyöriessään koko kesän TV Nelosen mainoksessa.

Yhtye juhlistaa levyn julkaisua keikkailemalla heinä-elokuussa pitkin Suomea. Koko Silence of the Loud–levy tulee ennakkokuunteluun rocklehti Suen nettisivuille 17.7. alkaen. Levyn ensimmäinen single-lohkaisu Shine The Armour on downloadattavissa alan digikaupoissa ja kappale on myös kuunneltavissa paraikaa Soundcloudissa osoitteessa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat