Apulanta – Kaikki kolmesta pahasta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.3.2012

Jatkuvasti listaykkösiä puskeva kansansuosikki Apulanta on täällä taas. Bändi on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisen musiikin kärkikaartissa sen verran tukevasti, että ”Kaikki Kolmesta Pahasta”- nimeä kantava bändin 11. studioalbumi myi kultaa heti ilmestymispäivänään.

Tämä uutukainen kuulostaa ensikuulemalta taatulta Apikselta, bändin soundi on vuosien varrella käynyt niin erehtymättömän tutuksi kaikille. Levyn parhaat palat löytyvät mielestäni heti alusta. ”Zombeja!”-niminen, jo sinkuksikin noussut avausraita aloittaa reteän punk-pop-rock-meiningin tutuntyyppisine lyriikkoineen. Sama meno jatkuu ”Aggressio”– ja ”Kahdesta Pahasta Molemmat -biiseissä, jotka molemmat ovat oikein onnistuneita tuotoksia. Etenkin tämän alkukolmikon viimeinen raita tulee mitä luultavimmin iskemään festareilla yleisöön kuin nyrkki silmään.

Keskivaiheilla meininki lässähtää junnaamaan vähän paikalleen, esimerkiksi singlelohkaisuksi valittu ”Pihtiote” ei uppoa, ei sitten millään. Laahaavat hitaammanpuoleiset biisit vain tylsistyttävät, ja muutaman kuuntelukerran jälkeen skippaankin ne surutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

PMMP:stä tutun Mira Luodin feattaaman ”Pajun” kuulemista odotin suurimmalla mielenkiinnolla. Rauhallinen biisi yllättää erilaisuudellaan, ja se muistuttaa ehkä jopa hieman enemmän PMMP:tä kuin Apulantaa. Mira Luoti on laulajana huomattavasti Wirtasen Tonia taitavampi, ja vaikka tämän kappaleessa kuuleekin, pidän silti tästä biisistä ja nostan sen ehdottomasti alkukolmikon seuraan suosikkikappaleideni listalle.

Kaiken kaikkiaan tämä albumi on mielestäni oikein onnistunut tuotos. Pyörää ei tässä keksitä uudelleen, mutta tästä huolimatta levy peittoaa bändit pari edeltävää tuotosta mennen tullen.

7/10

Kappalelista:
1. Zombeja!
2. Aggressio
3. Kahdesta pahasta molemmat
4. Yksinkertainen
5. Toinen henki
6. Ihme
7. Paaso
8. Pihtiote
9. Nimet ja päivämäärät
10. Paju (Miran kanssa)
11. Yhdestoista marssi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.apulanta.fi

Kirjoittanut: Aikku Salonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat