Architects julkaisi kolmannen singlen ja musiikkivideon tulevalta albumiltaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.1.2021

Englantilainen post-metalcore -yhtye Architects julkaisi tänään kolmannen singlen 26. helmikuuta julkaistavalta ”For Those That Wish To Exist” -albumilta. Uusi kappale ”Dead Butterflies” jatkaa edellisten sinkkujen etabloimaa aihetta ympäristön kuormittamisen ympärillä. Kappaleelle on julkaistu myös musiikkivideo, joka kuvattiin yhtyeen marraskuisen ”Live At The Royal Albert Hall” -striimikeikan yhteydessä. Voit katsoa kappaleesta kuvatun videon tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uudella albumilla yhtye ottaa kantaa ihmiskunnan vastuuseen ympäristön kuormittamisesta sekä tästä koituvista seurauksista. Yhtyeen jäsenistö on tullut entuudestaankin tutuksi eettisten arvojen ja ympäristöasioiden puolestapuhujina, ja on tehnyt yhteistyötä mm. Sea Shepherd -hyväntekeväisyysjärjestön kanssa. Yhtyeen itse tuottama albumi jatkaa vuonna 2018 julkaistua kriitikoiden ylistämää ”Holy Hell” -albumia, joka käsittelee edesmenneen kitaristin, Tom Searlen menehtymisestä koitunutta traumaa, tuskaa ja epätoivoa.

15-raitainen albumi liikkuu optimististen ja negatiivisten aiheiden rajamailla, minkä myötä Architects kannustaa kaikkia panostamaan enemmän yhteiseen hyvinvointiin ja kyseenalaistamaan etabloituneita ympäristöä kuormittavia malleja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”For Those That Wish To Exist” -kappalelista:
01 – Do You Dream of Armageddon?
02 – Black Lungs
03 – Giving Blood
04 – Discourse Is Dead
05 – Dead Butterflies
06 – An Ordinary Extinction
07 – Impermanence ft. Winston McCall (Parkway Drive)
08 – Flight Without Feathers
09 – Little Wonder ft. Mike Kerr (Royal Blood)
10 – Animals
11 – Libertine
12 – Goliath ft. Simon Neil (Biffy Clyro)
13 – Demi God
14 – Meteor
15 – Dying Is Absolutely Safe

Luetuimmat

Uusimmat