Architects maaliskuussa Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 18.10.2013

Architects 2012Metalcoren ja post-hardcoren välimaastossa seikkaileva, viime vuonna uuden albuminsa ”Daybreaker” julkaissut Architects saapuu kauan odotetulle, omalle klubikeikalleen Suomeen. Huimassa nousukiidossa viime vuodet viilettänyt yhtye tuo Euroopan kiertueensa Helsingin Nosturiin maanantaina 24. maaliskuuta. Liput keikalle tulevat myyntiin maanantaina 21. lokakuuta Tiketissä.

Vuonna 2004 Brightonissa perustettu Architects on noussut vajaassa kymmenessä vuodessa suoraan modernin metalcoren kärkikastiin, genren suurimpien nimien kuten Bring Me The Horizonin ja Parkway Driven rinnalle. Architectsin tyyli on muovautunut sujuvasti alkuaikojen kokeellisemmasta mathcoresta ryhdikkääksi ja tyylikkääksi yhdistelmäksi armotonta metalcore-rypistystä ja tarttuvia melodioita, solisti Sam Carterin vahvan äänen viimeistellessä yhtyeen soundin hienolla tavalla.

Bändi on kiertänyt viime vuodet maailmaa ahkerasti ristiin rastiin tehden pelkästään kahden viimeisimmän levynsä välissä lähes kymmenen kiertuetta Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa sekä esiintyen käytännössä kaikilla merkittävillä Euroopan rock-festareilla (Rock am Ring / im Park, Hellfest, Sonisphere, Reading / Leeds). Lukemattomat soitetut keikat ovatkin tehneet bändistä erittäin tiukan live-esiintyjän. Architects esiintyi viimeksi Suomessa vuonna 2012 Rise Againstin ja Comeback Kidin lämmittelijänä ja saapuu nyt ensimmäistä kertaa omalle klubikeikalleen Helsingin Nosturiin. Yhtye työstää tällä hetkellä odotettua, kuudetta studioalbumiaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKKA:
Architects (UK)
Ma 24.3.2014 Helsinki, Nosturi
Ovet klo 19, ikärajaton / rajattu anniskelualue

LIPUT:
Myyntiin ma 21.10.2013 klo 9
Liput palvelumaksuineen 21,50 euroa Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 116 16 (1,78 €/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat