Archlich – Archlich

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.1.2012

2009 perustettu Archlich on tehnyt debyyttidemoaan kaikessa rauhassa, ja se julkaistiin kesällä 2011. Saatanaa, satanismia, mystiikkaa ja okkultismia tihkuva demo saa nyt arvostelun.

Nimeämätön julkaisu sisältää kuusi kappaletta, joista yksi toimii introna. Tyylinä on perinteinen suomalainen black metal Alghazanthin, Azaghalin ja Sargeistin hengessä. Kappaleet ovat hyvällä vauhdilla soitettuja ja tunnelmallisia. Kitarat ja raakkuvat vokaalit kuljettavat biisejä hyvin alusta loppuun ja fiilis pysyy synkkänä. Tuotanto on turhan diskanttivoittoinen, mistä varsinkin rummut kärsivät hitaimmissa kohdissa. Nopeammassa paahdossa eivät soundit niinkään häiritse. Vokalisti hoitaa pestinsä tasaisen tappavasti, eli pientä variaatiota olisi ollut mukava kuulla, mutta toimiihan tuo näinkin.

Archlich ei sinänsä erotu mitenkään vastaavista bändeistä, mutta tuskin se on ollut tarkoituskaan. Demo toimii kokonaisuutena varsin hyvin ja pääsee omalle black metal soittolistalle varmasti. Bändiä voi suositella 2000-luvun suomalaisesta black metallista pitäville, jotka tuskin löytävät vikoja bändistä. Muille homma voi haiskahtaa turhan tutulta ja turvalliselta. Jos et pidä tämän tyylisestä musiikista, ei Archlich saa sinua ajattelemaan toisin. Archlich on selkeästi valinnut suunnan musiikkiinsa ja pitää siitä tiukasti kiinni. Hyvä niin, sillä menevää matskua on kyseessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Demon parasta antia on raskaasti runnova ”Circle Of Sacrifice pt. I”, joka on kuin ”oppikirjamainen” esitys hyvästä black metal biisistä.

7/10

Kappalelista:
01. Angel Sodomizer
02. Circle Of Sacrifice Part 1
03. Circle Of Sacrifice Part 2
04. Dark Idol Aeon
05. Night Eternal

www.myspace.com/archlich

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat