Ash – Kablammo!

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 8.6.2015

Muistatko vielä vuoden 2004 ja sen, kun radiosta soitettiin ”Orpheus”-nimistä kappaletta alvariinsa? Biisi löysi tiensä myös lukuisiin elokuviin, televisio-ohjelmiin ja videopeleihin. Tuo kappale löytyy erään irkkurockbändin ”Meltdown”-levyltä. Voiko yhtye olla enää millään tavalla relevantti näin pitkien levytystaukojen jälkeen? Onhan porukan viimeisimmän studioalbumin ”Twilight of Innocents” julkaisusta kulunut lähestulkoon kahdeksan vuotta. Ash? Mikä helvetin Ash?!

Pohjoisirlantilainen Ash oli suosionsa aallonharjalla vuoden 2004 kieppeillä ja kiersi ahkeraan ympäri maailmaa, mutta mitään suurempaa suosiota yhtye ei koskaan saavuttanut.”Orpheus”-biisiä ja myöhemmin paria muuta sinkkua tehosoitettiin viihdemaailman eri formaateissa hamaan loppuun saakka, ja uskoakseni musiikin ystävät alkoivat pitää yhtyettä niin ikään yhden hitin ihmeenä.

Ei Ash ja ryhmän muu tuotanto ole mitään hassumpaa kuultavaa. Kevyttä rock-vääntöä, jota joskus laimennetaan pienellä hempeilyllä ja joskus intoudutaan revittelemään oikein kunnolla. Jokaisella Ash-levyllä on sama meininki, joten hieman ennalta arvattavaksi saattaa tuotanto äityä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ash palasi jo edellisen levyn tiimoilta takaisin alkuperäiseen kolmen hengen kokoonpanoonsa ja nokkamies Tim Wheeler hoitaa edelleen kitaroinnin lisäksi myös liidivokaalit. Bassossa on Mark Hamilton ja rummuissa Rick McMurray. Tuttu resepti, ja myös biisit ”Kablammo!”-rieskalla ovat sitä samaa tuttua Ashia.

Jos Ash on millään tasolla aikaisemmin tuttu, niin levyltä etsii juurikin ”Orpheuksen” kaltaisia hittejä – vähän räväkämpiä biisejä kesäisiä automatkoja varten. Sellaisia voisivat olla ensimmäinen sinkkuvetäisy ”Cocoon”, joka avaa levyn, tai vaikkapa ”Go! Fight! Win!, joka on ehdottomasti levyn räväkin vetäisy ja tulee luultavasti nousemaan suurempaan suosioon hetkeksi aikaa.

Kyllä tältäkin levyltä siis niitä radioiden soittolistojen kevyehköjä rock-vetoja ehdottomasti löytyy, mutta vaikuttaa siltä, että Ash jää aina oman ja naapurimaidensa yhtyeiden varjoon. ”Kablammo!” on tuttu ja turvallinen kokonaisuus, ja kappaleiden tukiessa toisiaan on kyseessä ihan ok tuotanto, mutta ei tällä kuuhun mennä. Tuleehan tästä ihan hyvälle tuulelle, ja tulevaisuus voi osoittaa olettamukseni vääräksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ”Meltdown” oli ja tulee aina olemaan se albumi, jota Ash ei tule koskaan lyömään millään tasolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5+/10

Kappalelista:
1. Cocoon
2. Let’s Ride
3. Machinery
4. Free
5. Go! Fight! Win!
6. Moondust
7. Evel Knievel
8. Hedonism
9. Dispatch
10. Shutdown
11. For Eternity
12. Bring Back the Summer

Ash-kotisivut
Ash-Facebook

Kirjoittanut: Jarmo Hänninen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat