At The Gates Jalometalliin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.12.2015

At The Gates 2014Jalometalli Metal Music Festival täyttää ensi vuonna 15 vuotta. Festivaali on järjestetty koko historiansa ajan elokuussa, mutta juhlavuotta vietetään Oulun Kuusisaaressa keskellä parasta festarikesää heinäkuun toisena viikonloppuna. Festivaaliorganisaatiolla on samalla kunnia toivottaa ruotsalainen At the Gates esiintymään ensimmäistä kertaa Ouluun. Melodisen death metalin ja niin kutsutun Göteborg-soundin ansiokas pioneeriyhtye esiintyy edelleen klassisella kokonpanollaan. Yhtye julkaisi merkkiteoksensa ”Slaughter of the Soul” -albumin tasan 20 vuotta ja kaksi viikkoa sitten. Jatkoa sille seurasi vasta vuonna 2014, kun uudelleen aktivoitunut viisikko julkaisi enemmän kuin odotetun ”At War With Reality” -paluualbuminsa.

Jalometallin kahden päivän ennakkoliput tulevat myyntiin keskiviikkona 2.12. Erikoishintaiset Jalot Joululiput ovat saatavilla alkaen 83,50 euron hintaan. Tarjous on voimassa jouluaattoon asti. Kahden päivän normaalihintaiset ennakkoliput maksavat alkaen 99,50 euroa. Ennakkoliput ovat saatavilla kaikissa Lippupalvelun myyntipisteissä. VIP-liput ja hotellipaketit tulevat myyntiin myöhemmin. Koko tapahtuma on ikärajaltaan K-18, eli sallittu vain täysi-ikäisille.

Seuraava Jalometallin esiintyjäjulkistus on luvassa 7.12.2015.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat