Atom Notes – Spare Parts

Kirjoittanut Juha Attola - 16.10.2011

Atom Notes on pukannut pihalle ”Spare Parts” nimisen debyyttialbuminsa. Levy on tullut ulos Combat Rock Industryn kautta. Tämän kotimaisen rock ’n roll-ryhmän jäsenistössä on tuttuja soittajia yhtyeistä Manifesto Jukebox ja Endstand.

Albumi alkaa aikalailla mitäänsanomattomalla ”Time Is Ripe” kappaleella. Tulee jälleen mieleen avauskappaleen tärkeys, tämä kappale kun ei oikein herätä tunteita suuntaan eikä toiseen. Onneksi tilanne kuitenkin muuttuu seuraavan, ”Phantom Man” -kappaleen myötä. Kyseinen kappale lähtee käyntiin Chuck Berryn tyylisellä kitaraosuudella, ja kuulostaa hyvin paljon The Hellacoptersilta – tämä kappale on rock ’n rollia parhaimmillaan. The Hellacopters on tainnut muutenkin soida näillä kavereilla viimeaikoina kotistereoissa, sen verran samankaltaista tuuttausta tämä hetkittäin on.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Dead Weight” tuo ehkä hieman punkkia mukaan, pääasian ollessa kuitenkin edelleen tiukka ja ehdoton rock. Oman lisänsä tuo levylle myös surf-henkinen, jostain syystä Tarantinon elokuvat mieleen tuova instrumentaali, ”Money Well Spent”. ”Spare Parts” on albumi, joka pitää sisällään todellakin rehellistä rockia. Sweatmaster jätti ison aukon kotimaiseen rock-musiikkiin lopettaessaan, mutta nyt tuolle aukolle on löytynyt täyttäjä. En epäile hetkeäkään, että Atom Notes ei pystyisi siihen. Vaikka levyltä löytyykin pari hieman vaisumpaa rallia, sieltä löytyy vastapainoksi myös todella kovan luokan tuuttauksia. Kotimainen kitaravetoinen rock on elossa ja voi erittäin hyvin. Tämä yhtye olisi ehdottomasti päästävä todistamaan livenä.

Melkoisen hämmentävä kansi kätkee sisälleen siis toimivan rock ’n roll pläjäyksen. Tämä ei itselleni ihan ensimmäisellä kuuntelukerralla vielä täysin auennut, mutta muutaman kerran kun levyä oli soittimessa pyöritellyt, huomasi volyymin lisääntyvän kuin varkain. Ei tämän tyylisiä orkestereita ole koskaan liikaa.

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1.Time Is Ripe
2.Phantom Man
3.Infrared
4.Dead Weight
5.Spare Parts
6.Money Well Spent
7.Wolves
8.On A Slide
9.Passerby
10.In/Out
11.Visiting Hour (Bonus Track)
12.On Salary (Bonus Track)
Sisältää bonuksena myös yhtyeen ensimmäisen 7″ singlen.

www.myspace.com/atomnotes

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat