Aurinkojumala – Impi

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 8.2.2015

aurinkojumala_kansiOn perverssiä, että kaikki suomirockiksi kutsuttu musiikki on tehty yli 30 vuotta sitten. Musta aurinko on jo noussut ja laskenut alleen. Aurinkojumala soittaa rockia suomalaisille ja suorittaa samalla genrelle tarpeellisen ohitusleikkauksen.” Näiden sanojen myötä otin kuunneltavakseni Aurinkojumalan ”Impi”-demon. Onhan se totta, että uusia suomirock-bändejä ei ole viime vuosina kartalle kovin monta ilmestynyt. En sitten tiedä, johtuuko tämä bändien vai valtavirran kiinnostuksen puutteesta, mutta suomirockin ystävänä toivotan kaikki yrittäjät tervetulleiksi.

Demo sisältää kolme kappaletta, joista ”Määränpää” ja ”Impi” edustavat rockimpaa meininkiä, kun taas ”Ankkuri” menee enemmän tunnelmoinnin puolelle. Varsinkin rockimmat kappaleet sisältävät kaiken sen, mitä toimivaan suomirock-biisiin voidaan tarvita: yksinkertaisen toimivaa ja pirteää kitarariffittelyä, meneviä melodioita, tarttuvia kertosäkeitä, pilke silmäkulmassa kirjoitettua hyväntuulista lyriikkaa ja laulajan rokkaavan rosoisen äänen. Ilmassa on vahvaa vanhan koulukunnan punk-asennetta, ja glam rockistakin on selvästi otettu vaikutteita. ”Ankkurin” fiilistely on sekin toteutettu hyvin.

Suomirock ei välttämättä ole enää muodissa, mutta en näe syytä, miksei Aurinkojumalalle riittäisi kuuntelijakuntaa. Ei ole kovin vaikeaa kuvitella heitä kesäfestareiden esiintyjäkaartiin ihan lähitulevaisuudessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9/10

Kappalelista:
1. Määränpää
2. Ankkuri
3. Impi

Aurinkojumala Facebookissa
Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat