Brian Johnson esiintymässä AC/DC:n kanssa Kantolan tapahtumapuistossa kesällä 2015 (c) Teemu Siikarla

Australialaiselta radiopersoonalta kova väite: AC/DC julkistamassa pian uuden albuminsa sekä maailmankiertueensa tiedot

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.1.2020
Brian Johnson esiintymässä AC/DC:n kanssa Kantolan tapahtumapuistossa kesällä 2015 (c) Teemu Siikarla

Uutisoimme sivustollamme viime vuonna huhusta, jonka mukaan AC/DC olisi nauhoittanut uuden albuminsa ja pestannut takaisin laulajakseen kuulo-ongelmien takia bändistä aiemmin lähteneen Brian Johnsonin. Samaisessa yhteydessä väläyteltiin myös suurimmalla osalla bändin studioalbumeista soittaneen rumpali Phil Ruddin liittymisestä mahdollisesti takaisin bändin kokoonpanoon. Nyt DailyMailin julkaiseman artikkelin mukaan yhtye olisi julkaisemassa uuden albuminsa mahdollisesti jo helmikuu/maaliskuu -akselilla tänä vuonna ja aloittamassa sen jälkeen maailmankiertueen. Tuorein tieto on peräisin australialaiselta radiopersoona Eddie McGuirelta, joka on kertonut omassa ohjelmassaan bändin suunnitelmista seuraavaa:

”My mail is there will be a new album released by AC/DC on February/March this year, but also that AC/DC will be touring Australia October/November 2020. And after a lot of work and a lot of technical research, they have been able to get a hearing aid for Brian Johnson, who will be out front. And even Phil Rudd [drums] might be back in the group either playing percussion or drums with Angus [Young, guitar] so that they’ve got three of — well, not the originals, but three of the old-timers, if you like, back there. They’ve had a few changes over the journey, but Angus out front, Brian Johnson lead singing, and maybe Phil Rudd, after his issues that he’s had in recent times.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat