Australialaisen The Eternalin laulaja Mark Kelson vierailee tuoreella Mustan Kuun Lasten singlellä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.2.2021

Kuva: Juha Almqvist/Mark Kelson

Kotimainen metalliyhtye Mustan Kuun Lapset on julkaissut toisen siglen 26.2. julkaistavalta akustiselta albumiltaan. Kappaleella toimii vierailevana laulajana australialaisen progressiivista doom metalia soittavan The Eternalin vokalisti Mark Kelson. Voit kuunnella kappaleen tästä:

Bändi taustoittaa singleä seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”’The dream of a dying angel’ on laulu siitä, mistä otsikko kertoo. Se on itse asiassa yksi Mustan Kuun Lasten vanhimmista kappaleista; laulun esiaste äänitettiin alun perin legendaariselle ja jo melko isoksi keräilyharvinaisuudeksi nousseelle ”Varjomaa”-demokasetille vuonna 1997. Työstö demosta albumiraidaksi kesti siis lähes 24 vuotta! Ja koska Enkeli on niin ainutlaatuinen kappale, piti sille saada myös ainutlaatuinen laulaja. Australialaisen The Eternal-yhtyeen johtotähti Mark Kelson otti tehtävän hoitaakseen, ja lopputulos on todella mahtava.”

Mustan Kuun Lasten seitsemäs albumi ”Kruunu” on yhtyeen ensimmäinen täysin akustinen levytys, ja myös ensimmäinen tuotanto kansainvälisen laulaja- ja muusikkoryhmän kanssa. Akustisten kitaroiden sekä puhtaan mies- ja naislaulun lisäksi levyllä esitellään mm. jouhikko, käyrätorvi sekä ukulele! Kruunu julkaistaan 26.2. Inverse Recordsin kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat