Autopsy – Born Undead (DVD)

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.9.2012

Monet death metallin fanit varmasti hyppivät ilosta vuonna 2009, kun Autopsy ilmoitti palaavansa jälleen keikkalavoille. Tämä, vuonna 1987 Yhdysvaltojen San Fransiscossa perustettu, death metallin legenda on nyt edennyt urallaan ensimmäiseen DVD- julkaisuun, joka on saanut nimekseen ”Born Undead”. DVD pitää sisällään kattavan dokumentin yhtyeen historiasta ja lisäksi useamman reunion keikkataltioinnin sekä muutamia extroja. Pääosassa on kuitenkin Autopsyn historiikkidokkari ja varsinainen reunion keikka USA:n Marylandin Deathfesteiltä vuodelta 2010. Varsinaisen keikkataltioinnin lisäksi on bonus-livekuvaa Saksan Party Sanista vuodelta 2010, Norjan Hole In The Sky-festareilta 2010 ja USA:n Slaughter By The Water-festareilta 2011. Mukana on myös extrana kolme musavideota ja traileri Autopsyn ”Tomb Within” EP:n teosta.

Ilahduttavaa on nähdä, että Autopsyn kokoonpano on pysynyt samana basistinpaikkaa lukuun ottamatta näihin päiviin saakka, vaikka yhtye pitkään olikin telakalla vuodet 1995 – 2010. Pitkälti alkuperäisjäsenten Chris Reifertin ja Danny Coralesin 1994 perustaman Abscess-yhtyeen takia. Nyt kuitenkin alun perin ruumiinavauksen myötä löytynyt paise on hoidettu ja päästään jatkamaan ruumiinavausta siitä mihin vuonna -95 jäätiin. Tästä viisituntisesta Autopsyn DVD:stä ei paljon ruumiinavauspidot voi parantua.

Autopsyn “Born Undead” -DVD alkaa yhtyeen historiikilla nimeltä “A History Of Horror”. Dokumentissa käydään läpi yhtyeen historia sen alkuajoista tähän päivään saakka. Dokumentissa pääasiallisina kertojina toimivat Autopsyn alkuperäiset jäsenet Chris Reifert, Eric Cutler ja Danny Corales. Mutta mukana kerronnassa on myös muutamia väliaikaisia yhtyeessä soittaneita, ystäviä sekä myös muutamien muiden death metal yhtyeiden edustajia. Viihdyttävyyttä dokumenttiin lisäävät useat vanhat livepätkät ja kuvat yhtyeen alkuajoilta Yhdysvalloista ja Euroopasta. Haastattelut dokumenttiin ovat myös ytimekkäitä, eivät liian pitkäveteisen yksityiskohtaisia, unohtamatta hauskoja kertomuksia kommelluksista matkan varrelta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jokainen levy käydään läpi, mutta tarpeettoman pitkät sepustukset levyn teosta on unohdettu, mikä on hyvä asia. Lähinnä on keskitytty siihen, mikä vaikutus kulloisellakin levyllä oli yhtyeeseen ja koko sen hetkiseen death metal -sceneen sekä kuinka yhtyeen musiikki kehittyi levyjen myötä. Lisäksi käydään läpi kiertueita, keikkoja ja niihin liittyvää elämää tien päällä. Katsomiselämystä haittaa ainoastaan hieman se, että joissain haastattelupätkissä ääni ei oikein tahdo kuulua hyvin ja joutuu hieman pinnistelemään saadakseen selvää tai sitten laittaa ääntä kovemmalle. Muuten todella mielenkiintoinen dokumentti ja katsaus, ennen kaikkea yhteen death metal aikakauden merkittävimmistä yhtyeistä ja samalla death metalin alkuaikoihin.

”Born Undead” DVD:n keikkataltioinnit aloittaa Autopsyn lyhyt harjoittelupätkä ennen Maryland Deathfestin varsinaista kokopitkää livetaltiointia. Mukana kaikissa livetaltioinneissa meuhkaamassa ovat siis kolme alkuperäistä Autopsy jäsentä, Chris Reifert (rummut ja örinä), Danny Corales (kitara), Eric Cutler (kitara). Bassossa vierailevana tähtenä tahkoaa Danny Lilker kolmella ensimmäisellä keikalla. Neljännessä livetaltioinnissa bassossa häärii tämän hetkinen yhtyeen jäsen, Joe Trevisano.

Livetaltioinnit ovat juuri sitä, mitä voikin odottaa death metalin pioneerilta. Alusta loppuun räävitöntä, mukaansa tempaavaa old school -henkeä ja rouheita monipuolisia death metal veisuja. Mielestäni Autopsyn erottaa suurimmasta osasta death metalin yhtyeitä se tapa, jolla yhtye yhdistelee kappaleissaan death metalin ohessa doom metal, grind- ja hardcore-vaikutteita. Soitto sujuu todella mallikkaasti ja tempaa mukaansa niin, että tekee mieli alkaa pyörittämään lettiä ja rummuttelemaan. Soittotaito Autopsyn miehillä ei ole todellakaan ruostunut, vaan pikemminkin vielä hioutunut ja parantunut vuosien varrella. Chris Reifertin rumpalointi on myös mahtavaa katsottavaa ja siinä ohessa mies vielä murisee mallikkaasti – tämän takia Reifert onkin mielestäni yksi death metalin parhaita virtuooseja omassa luokassaan. Lisäksi kitaristit Corales ja Cutler ovat tiukassa vireessä ja yhteinen kepittely sujuu mallikkaasti kuin ennen vanhaan loistavine riffeineen, joita Autopsylla on aina riittänyt. Bassopuolella ei myöskään ole puutteita ja komppiryhmä Reifert, Lilker / Trevisano pysyy hienosti kasassa koko keikan ajan näyttäen, että sen minkä nuorena oppii, niin vanhana vielä taitaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalemateriaali on myös huolella valittu ja lämmittää varmasti jokaista Autopsy- ja old school death metal -fania, sillä settilistassa on edustettuina kappaleita kaikilta vanhoilta legendaarisilta levyiltä aina vuodesta -87 vuoteen -95. Etenkin ”Severed Survival” ja ”Mental Funeral” albumien kaltaiset kappaleet ovat sellaista klassikkomateriaalia, että saa paatuneemmankin death metal pitkätukan pään pyörimään ja kehon sätkimään. Ainoana miinuksena voi laskea äänen miksauksen heikkouden, koska paikka paikoin äänet vaihtelevat aika paljonkin ja se vähän häiritsi allekirjoittanutta DVD:tä katsellessa.

Mieleeni tuli kuitenkin ajatus, että onko tämä kaikki ollut Autopsyn suhteen tarkoituksenhakuista siinä määrin, että saataisiin nimenomaan luotua hieman old school -tunnelmaa livetaltiointeihin, ei niin kliinisellä kuvalla ja soundilla? Itseäni vanhan koulukunnan Autopsy ja death metal-fanina tuollainen ei haittaa, koska pidän muutenkin enemmän rosoisesta, kuin liian kliinisestä loppuun asti hiotusta äänimaailmasta, jota nykypäivänä paljon harrastetaan. Rosoisuus luo enemmän aitoa underground-henkeä ja alkuperäistä tunnelmaa sekä synkkyyttä, jollaista mielestäni old school death metalin on tarkoituskin tuottaa parhaimmillaan. Tämän perusteella voin sanoa, että tallenne ei ole tarkoitettu todellakaan ensisijaisesti kliinisen kuvan ja soundin hifistelijöille, vaan aitoon death metal henkeen vannoville, mutta mistään amatöörimateriaalista ei todellakaan kuitenkaan ole kyse.

Voin suositella Autopsyn ”Born Undead” DVD:tä kaikille death metallista diggaileville, niin vanhan koulun, kuin uuden koulun faneille. Se on kaikin puolin sopiva sekoitus hulluutta, visuaalisuutta sekä musiikkia. Luultavasti moni vanha death metal kuuntelija onkin jo kyseisen yhtyeen löytänyt aikoja sitten, joten heille ei ainakaan liene epäselvää mistä on kyse kun puhutaan Autopsysta. Puhukoon nimi puolestaan.

9 / 10

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Documentary – A history Of Horror

Maryland Deathfest, May 29, 2010.
1.Twisted Mass Of Burnt Decay
2. InThe Grip Of Winter
3. Severed Survival
4. Pagan Saviour
5. Disembowel
6. Ridden With Disease
7. Deathmask
8. Destined To Fester
9. Embalmed
10. Human Genocide
11. Fiend For Blood
12. Gasping For Air
13. Deathtwitch
14. Voices
15. Spinal Extractions
16. Slaughterday
17. Dead
18. Dark Crusade

Bonus Footage:
Maryland Deathfest Rehearsals 2010
Party San Festival 2010
Hole In The Sky Festival 2010
Slaughter By The Water Festival 2011

Extras:
The Tomb Within (Web promo clip)
All Tomorrow´s funeral (Promo video)
My Corpse Shall Rise (Promo video)
Voices From The Creepy KOFY Movie Time “Voices”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Teemu Sainio

Luetuimmat

Uusimmat