Awake Again julkaisi voimabiisin ”Look Around” – singlen taustalla myös Grammy-ehdokkaana ollut tuottaja Jacob Hansen

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 30.10.2020

Vuonna 2018 Suomea Wacken Metal Battle -kilpailussa edustanut ja kilpailun voittanut Awake Again on julkaissut tänään uuden voimabiisinsä ”Look Around”.

Bändi kertoo kappaleesta seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”’Look Around’ on suurien kitaravallien ja herkkien pianojen synkkä mutta toiveikas yhdistelmä. Kappale on aiemmassa muodossaan ollut osa yhtyeen keikkasettiä jo vuosien ajan. Tuottaja Lauri Hämäläisen avulla biisi vakiintui lopulliseen muotoonsa ja sai nimekseen ’Look Around’.

Look Around’ on tunnelmaltaan täysin erilainen kappale mitä meiltä on aiemmin totuttu kuulemaan. Erilaisuudestaan huolimatta se tuntuu kuitenkin täydellisesti meidän biisiltä, ja onkin hienoa päästä esittelemään uusia puolia musiikistamme.”

Biisin taustajoukoista löytyy myös Grammy-ehdokkaana ollut tuottaja Jacob Hansen, joka on tunnettu aikaisemmasta työstään sekä miksaajana että tuottajana esimerkiksi Amaranthen, Volbeatin ja Epican kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat