Turkulaisen thrash metal -pumppu Axegressorin kolmas täyspitkä kantaa pahaenteisesti nimeä ”Last”. Toki se on selkeä jatkumo aiemmin ilmestyneille ”Command”- sekä ”Next”-albumeille, mutta onko se samalla myös merkki siitä, että kyseessä olisi yhtyeen viimeinen albumi? Ainakaan Kaaoszinen toimitukseen ei moisesta tietoa ole vielä kuulunut, joten tuskinpa vaan. Sen sijaan levy saapui toimitukseen arvosteltavaksi jo hyvä tovi sitten, mutta lienevätkö kesähelteet syynä siihen, että se oli vähällä jäädä ilman ansaitsemaansa huomiota pöydälle pyörimään ikään kuin kovinkin pitin thrashdiggari, joka ei osaa lopettaa, vaikka keikka on jo loppunut. Siinä se pyörisi vieläkin, jollei iso käsi olisi tullut väliin ja sitä sivuun vetänyt.

Jos on levyn nimi ”Last” jatkumoa yhtyeen edellisille albumeille, niin sitä on kyllä itse sisältökin, ja tässä tapauksessa täytyy lauseeseen pienehkö ”valitettavasti”-sana lisätä. On toki ymmärrettävää, ettei tämän tyylisessä thrash-poljennossa ihan maata mullistavia uudistuksia voi tehdä, mutta kolmas levy sitä yhtä ja samaa kohkausta alkaa jo hiukan puuduttaa – etenkin kun yhtyettä vaivaa edelleen se sama perisynti kuin kahdella edellisellä albumilla: varsinaisia megapaukkuja ei levyltä löydy.

”Last” käynnistyy jokseenkin hämärästi kesken, ikään kuin ”Freedom Illusion” -nimeä kantavan avausraidan alusta olisi jäänyt muutama sekunti pois. Jo c-kasettiaikana musiikkia kuunnelleet ja sitä cd-levyiltä kasetille kopioineet muistanevat sen parin sekunnin hetken, joka piti odottaa ennen rec-nappulan painallusta. Axegressorin leirissä tämä sääntö on ilmeisesti levyn äänitysvaiheessa unohtunut, tai sitten kyseessä on tahallinen tempaus. Veikkaan jälkimmäistä, sillä ainakin se herättää kuuntelijan heti kärkeen.

Mutta kun niitä herätyksiä loppulevystä etsii, niitä saakin sitten etsiä ihan tosissaan, koska periaatteessa jokainen kappale on sitä perin ärsyttävää ”ihan ok” -tasoa ilman sen suurempia säväytyksiä tai notkahduksia. Joskus tosiaan tämänkaltaisia levyjä arvostellessaan toivoo, että levylle olisi eksynyt joku edes tyystin epäonnistunut kappale, johon tarttua. Levyn aavistuksen hitaammat ja raskaammat poljennot, kuten keskivaiheilla kuultavat ”15” sekä ”A Fistful Of Ignorance”, ovat pienen pieniä toivon pilkahduksia, mutta eivät riittäviä.

Eihän ”Last” mikään huono levy todellakaan ole, vaan siinä on kaikki elementit periaatteessa kohdillaan. On tiukkaa riffiä, soittimet hallussa ja kelpo äänimaailma. Mutta kuten sanottu, kolme levyä käytännössä samaa suhteellisen simppeliä tavaraa alkaa olla jo hivenen liikaa. Siinä mielessä on hyvä, että myös levyn pituudessa ”Last” seuraa edeltäjiään, sillä reilun 35-minuuttisen tätä jaksaa ihan vaivattomasti kuunnella, kovin pitkään pidempään ei.

Toivon mukaan levyn nimi ”Last” onkin vain merkki siitä, että tämä oli viimeinen levytys tätä tavaraa ja seuraavalle täyspitkälle Axegressor kehittää jotain aivan uutta. Ja näin on mielestäni myös tapahduttava, mikäli yhtye haluaa vielä joskus nousta klubeja kiertävästä rässipumpusta seuraavalle tasolle. Toisaalta, jos tämä taso riittää yhtyeelle, se heille suotakoon. Ja jos perus ”ihan hyvä, ei sen kummempaa” -levyllinen thrash metallia maistuu sinulle, niin ota ihmeessä ”Last” haltuusi.

6/10

Kappalelista:
1. Freedom Illusion
2. Lead Justice
3. Mind Castration
4. Merciless Reality Check
5. 15
6. Social Pressure
7. A Fistful Of Ignorance
8. Command To Last
9. Determinator

http://www.axegressor.net/
https://www.facebook.com/axegressor

Kirjoittanut: Riku Mäkinen