Bambies – Toukokuu

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 15.3.2015

bambies_toukokuuBambies, viisivuotias punkahtava bändi Mäntästä asettuu arvioivan katseen alle. Nelihenkinen poppoo ”Toukokuu”-EP:nsä kanssa miellyttää minua nimi- ja logovalinnallaan. Otetaanpa selvää, kohtaako Bambies erään tutun metsäkauriin emon kohtalon vai jatkuuko onnellinen perhe-elämä.


EP:n nimibiisi ”Toukokuu” alkaa mukavalla bassonrytkeellä. Laulu on aika puuroista, joten suurimman osan aikaa on vaikea saada selvää lyriikoista. En väitä, että olisi aina tarpeellista kuulla kirkkaasti, mitä lauletaan, mutta näin arvostellessa on tässä tapauksessa vaikea ottaa kantaan lyriikoiden sisältöön. Soitto rullaa ihan kivasti, mutta se ei ole niin terävää kuin voisi olla. Tuntuu, että bändi on yrittänyt mahduttaa mahdollisimman paljon elementtejä soittoonsa, eikä se tässä tapauksessa välttämättä ole positiivinen asia. Kertsissä on jotain sellaista voimaa, joka liikauttaa jotain tuolla rinnassani mukavalla tavalla.

Toinen biisi ”Maahan poljettu” on vähän punkkia raskaampaa musiikkia ja sen reipas poljento kuljettaa kuuntelijaa läpi biisin. Lyriikoista saa jo vähän enemmän selvää, mutta valitettavasti ne ovat vähän kehittymättömät. Jos on mahdollista käyttää jotain muita sanoja kirosanojen sijasta, ne usein tekevät suuremman vaikutuksen kuulijaan. Kiroilu on liian helppoa. Mutta tämä on makuasia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kukkia ja mehiläisiä” on ska-vaikutteinen kappale, joka muuntuu tyylien sekamelskaksi, mitä pidemmälle edetään. Kyseessä on ehkä tyylikeino, tai sitten bändi ei ole tiennyt, mitä se oikein haluaa. Biisistä löytyy lause ”mehiläinen vaanii nurkan takana”. Mielikuva huvittaa minua, mutta ei se välttämättä ole huono asia. Biisi itsessään ei ole mikään kepeä paritteluhenkinen ilottelu vaan kertoo namusedistä. Soitto on ikävän epätarkkaa, erityisesti kitara laahaa perässä todella häiritsevästi.

EP:n päättävä ”Palavat sillat’’ on hc:mpaa menoa. Tämä taitaa olla levyn paras biisi. Soitto on riittävän täsmällistä ja sanat ovat ihan ok. Biisissä on hyvä tunnelma, ja se on sopivan pituinen sisältöönsä nähden. Bambies on bändinä aika raakile, mutta kehityskelpoinen. Sanoisin, että bambin emo sai haavan, joka on mahdollista parsia umpeen.

4/10

Kappalelista:
1. Toukokuu
2. Maahan poljettu
3. Kukkia ja mehiläisiä
4. Palavat sillat

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://bambies.bandcamp.com/

Kirjoittanut: Sanna Uusi-Rasi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat