Barren Earth, Red Moon Architect, Oceanwake @ Nosturi, Helsinki 2.4.2015

Kirjoittanut Teresa Liljeberg - 6.4.2015

Oceanwake_Nosturi (12 of 35)Jeesuksen ristiinnaulitsemispäivän aattoilta oli Helsingin Nosturissa juhlallinen. Paitsi että kotimainen deathdoomprogemetal-supergroup Barren Earth nousi pitkästä aikaa lauteille uuden ”On Lonely Towers”-albuminsa kunniaksi, oli paikalle saapunut myös kaukaisista Luvian ja Kouvostoliiton kuningaskunnista Oceanwaken ja Red Moon Architectin kaltaisia arvovieraita. Kaaoszinen toimitus oli paikalla todistamassa kyseistä kiirastorstain ainutlaatuista spektaakkelia.

Jotain illan juhlallisuudesta kertoo sekin, että kummallekin avausaktille oltiin varattu ruhtinaallinen 40 minuuutin soittoaika. Vähempään tyytyminen olisi tosin ollut absurdia ottaen huomioon, että bändien doom-henkisen musiikkityyliin luonteeseen kuuluen biisien pituudet vaihtelevat viidestä viiteentoista minuuttiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Illan kahdesta lämppäristä Oceanwake oli selvästi kokeilevampi ja moniulotteisempi. Yhtyeen maalailevassa soitannassa tunnelmat piipahtivat useasti jopa psykedeelisen puolelle, mikä toimi oivana vastapainona suoraviivaisemmalle Red Moon Architectille ja Barren Earthille. Oceanwaken lavajärjestelyyn kuului, että eturintaman miehittivät kolme kepittäjää (2 kitaraa, 1 basso), ja varsinainen laulaja huojui kiltisti taaempana puhujanpönttönsä kanssa. Poikkeuksellista, mutta loogista ottaen huomioon, kuinka pienessä roolissa laulu on verrattuna muihin instrumenteihin Oceanwaken musiikissa.

Oceanwake_Nosturi (21 of 35)Seuraavaksi esiintynyt Red Moon Architect edustikin sitten jo paljon perinteisempää doom-laahausta. Hyvä niin, sillä tupla-annos Oceanwaken kaltaista psykedeliaa yhden illan aikana olisi voinut olla tottumattomalle liikaa. Esikuviensa Shape of Despairin ja Swallow the Sunin tavoin koskettimet ovat suuressa roolissa Red Moon Architectin paletissa. Nosturissa nuo osuudet kuultiin nauhalta, sillä varsinainen kosketin-ukko Saku Moilanen on samalla myös bändin rumpali ja hoitaa keikoilla tuota tonttia.

RedMoon_Nosturi (4 of 38)Siinä missä Oceanwake nojaa vahvasti instrumentaali-tunnelmointiin, korostui Red Moon Architectin musiikissa vahvemmin myös tunnistettavat riffit ja melodiat. Koskettimien lisäksi niitä tuki kaksi kultakurkkua, perinteinen mies-ärisijä ja taaempana patsastellut heleä-ääninen naislaulaja. Vaikkei kummankaan lämppärin musiikillisessa annissa ollut juuri valittamista, kävi Red Moon Architectin aikana allekirjoittaneella mielessä, kasvaako minusta koskaan oikeaa funeral doom-keikoilla kävijää. Tällainen musiikki kun tuppaa toimimaan itselleni parhaiten kuulokkeista kuunneltuna pakastavien talviöiden kävelylenkeillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

RedMoon_Nosturi (23 of 38)Lopulta oli itse pääesiintyjänä toimineen Barren Earthin vuoro. Uutta albumia juhlittiin toden teolla, sillä ”On Lonely Towers” -albumilta kuultiin kaikki biisit lukuunottamatta ”The Vault”-päätöseeposta ja digipakin ”Sirens of Oblivion”-bonaria. Keikka käynnistyi bändin mittapuulla vauhdikkaalla ”Howl”-rymistelyllä, ja musiikki vei tämän Barren Earth-keikoilla aiemmin käymättömän toimittajan mukaansa saman tien. Samaa ei voinut sanoa muusta yleisöstä, joka vielä tässä vaiheessa oli hieman kohmeessa siintävästä pääsiäislomasta ja runsaasta doom-lämmittelystä huolimatta.

Vaikka uuden albumin biiseissä ei mitään vikaa olekaan, alkoi tukka pyöriä yleisössä kunnolla vasta esikoislevyltä tutun ”Flicker”-kappaleen vyöryessä ämyreistä. Ehkäpä levyn julkaisun ja keikan välillä ollut vajaa viikko ei ollut riittävä aika virittämään Barren Earthin kuulijakuntaa kunnolla uuden albumin taajuudelle.

BarrenEarth_Nosturi (54 of 77)Bändissä tätä nykyä laulajan virkaa toimittavan Jón Aldarán vokaalit jakavat fanien keskuudessa mielipiteitä, enkä itsekään ”On Lonely Towers” -albumia kuunnellessani ollut aivan varma oliko hän paras mahdollinen valinta Mikko Kotamäen korvaajaksi. Livenä palaset kuitenkin tuntuivat loksahtavan paikalleen erinomaisesti, eikä miehen kirkkaita puhtaita kuin raakoja korinoitakaan kuunnellessa kertaakaan käynyt mielessä, toimisiko Barren Earthin musiikki pidemmän päälle hänen laulamanaan.

BarrenEarth_Nosturi (70 of 77)Barren Earthin rytmiryhmään kuuluu kuusi henkeä, eikä yhtään vähempi riittäisikään bändin niin levyllä, kuin livenä loihtiman äänimaailman luomiseen. Musiikki oli välillä väkevää riffijyräystä, komeaa melodiaa sekä huuruista progea ja pelimannien otteista näkyi, että tätä iltaa varten oltiin harjoiteltu. Setin merkkipaaluna toimi toiseksi viimeisenä soitettu uuden levyn nimikkokappale ”On Lonely Towers”, jonka tunnelmoinnin loppuhuipentumaa latisti ainoastaan harvalukuisesta yleisöstä lähtenyt vähäinen ääni. Varsinainen setti päättyi samalla taajuudella kuin oli alkanutkin ”Chaos the Songs Within”-seitsenminuuttisen uhoavaan tunnelataukseen, ja pienen suostuttelun jälkeen encorena kuultiin vielä yhtyeen historian holveista nostettu ”Floodred”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

BarrenEarth_Nosturi (76 of 77)Barren Earthin muusikoita revitään lukuisten muiden bändien ja projektien mukana vähän joka suuntaan, joten kiitollisia saadaan olla jo siitä, että kolme vuotta edellisen jälkeen yhtye on saanut julkaistua uuden albumin ja soittanut sen myötä nyt tämän yhden keikan. Levyt kun tunnetusti eivät enää kauppaansa tee ja keikkatauon jälkeenkin nälkäistä yleisöä ei sen enempää ole, lienee jatkossakin Barren Earthin osana olla se, että tehdään mitä tehdään jahka multa kiireiltä keritään. Tätä bändiä kun ei työkseen kukaan ylläpidä, jää jäljelle enää intohimo itse musiikkia kohtaan. Barren Earthin ”On Lonely Towers”-julkaisukeikalla se näkyi ja kuului harvinaisen selvästi.

 

Settilista (Barren Earth):

  1. Howl
  2. Frozen Processions
  3. Flicker
  4. The Leer
  5. Set Alight
  6. A Shapeless Derelict
  7. The Rains Begin
  8. Cold Earth Chamber
  9. On Lonely Towers
  10. Chaos the Songs Within

Encore

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Floodred

Teksti: Ossi Kumpula

Kuvat: Jani Kormu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat