Battle Beast – Battle Beast

Kirjoittanut Juha Attola - 16.5.2013

Monen suomalaisen metallipään sydämen debyytillään valloittanut Battle Beast palaa kakkosalbuminsa kera. Laulaja on tässä välissä vaihtunut, mutta muuten yhtye jatkaa pitkälti samalla, perinteistä heavy metallia kunnioittavalla linjalla.

Bändin nimeä kantava albumi alkaa kappaleella ”Let It Roar”, joka lähtee käyntiin varsin keveissä tunnelmissa, mutta kyllä kappaleesta löytyy sitä kunnon heavy-potkuakin. Uusi vokalisti täyttää edeltäjänsä saappaat varsin hienosti, eikä jää kyllä jälkeen yhtään. ”Out Of Control” jatkaa menoa hyvällä otteella ja vaikka yhtye onkin selkeästi ottanut askeleen Nightwishin kaltaisten yhtyeiden suuntaan, pystyy se silti pitämään jalat maassa, eikä lähde tavoittelemaan liian isoja paloja. Hiven kaupallisuutta on siis tullut lisää yhtyeen musiikkiin, mutta tällä levyllä se ei kyllä ole yhtään haitaksi.

”Out On Streets” on varsin hieno yhdistelmä modernimpaa metallia, 80-luvun heavyä ja jopa AOR:ää. Kyllähän tällaista materiaalia kelpaa kuunnella, pitipä sitten heavystä tai vaikka vähän rokimmastakin tavarasta. Tämän levyn ehdottomia vahvuuksia on, ettei kappaleista yksikään ole selkeää täytetavaraa, vaan kaikki kappaleet ovat ansainneet paikkansa albumilla. Olisi tietysti helppoa alkaa marisemaan kappaleiden samankaltaisuudesta, mutta vaikka kappaleet pitkälti noudattavatkin samoja linjoja eivät ne siltikään kuulosta täysin toistensa kopioilta. Jokainen niistä saa nyrkit viuhtomaan ilmassa viimeistään kertosäkeiden kohdalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Battle Beast on todellakin palannut ja nimensä veroisena. Yhtyeen nimikkoalbumi on ehdottomasti tämän vuoden positiivisimpia yllätyksiä, eikä varmasti petä yhtyeen faneja, tai muutenkaan perinteisen, rokkaavan heavyn ystäviä. Kappaleista mainittakoon vielä levyn ehdottomasti kovimmat kipaleet ”Raven” ja hienolla huudolla lähtevä ”Fight Kill Die”. Tiedän, että moni ottaa asiakseen valittaa tämän albumin kaupallisuudesta, mutta kaupallista tai ei, niin nämä kappaleet varsinkin ovat täyttä terästä. Battle Beast on tehnyt hienon albumin, joten ei muuta kuin levy soimaan ja nyrkit kohti taivasta.

8/10

Kappalelista:

1.Let It Roar
2.Out Of Control
3.Out On The Streets
4.Neuromancer
5.Raven
6.Into The Heart Of Danger
7.Machine Revolution
8.Golden Age
9.Kingdom
10.Over The Top
11.Fight Kill Die
12.Black Ninja
13.Rain Man

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.battlebeast.fi/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat