Battle Beast – Bringer of Pain

Kirjoittanut Jesse Kärkkäinen - 1.2.2017

Battle Beastin tähänastinen ura on tuntunut suurelta ilotulitukselta. Kolme julkaistua albumia ovat olleet kuin kauniita ja loisteliaita räjähdyksiä, jotka ovat värikirjollaan ihastuttaneet metallikansaa ympäri maailmaa. Jokaisen paukun jälkeen on kuitenkin ollut pimeitäkin hetkiä, jotka ovat ruokkineet epävarmuutta tulevaisuudesta: solistinvaihdos lupaavimman nousun keskellä, omituinen kärhämä energiajuomayhtiön kanssa sekä perustajajäsen Anton Kabasen katkera poistuminen yhtyeen riveistä. Erityisesti pääasiallisena biisinikkarina toimineen Kabasen potkut sekä edellisen albumin päämäärättömyys herättivät suurta huolta siitä, millä tasolla yksi kotimaisen metallin suuruuksista pystyisi operoimaan jatkossa.

Nykytiedon valossa edellistä albumia riivannut epätasaisuus tuntuu loogiselta, sillä yhtyeen kehno henkilökemia heijastui negatiivisesti myös musiikkiin. ”Unholy Savior” oli kaksijakoinen kokemus, jossa taistelupedon toiseen piippuun runnottiin raskaampaa räjähdettä ja toiseen kepeämpää, lähes popahtavaa latausta, eikä lopputulos kunnon jysäystä tarjonnut. Nyt mittasuhteet ovat kunnossa, sillä ”Bringer of Pain” on selkeä parannus edeltäjäänsä. Yhtye soittaa vapautuneemmin kuin pitkiin aikoihin ja kaikesta huomaa, että tällä kertaa bändi tekee yhtenä rintamana juuri sitä, mitä se haluaa.

Edellisellä levyllä jalansijaa kasvattaneet hard rock – sekä pop-elementit ovat keskeisessä roolissa myös yhtyeen uutukaisella. Ei Battle Beast metallijuuriaan ole hylännyt, mutta nyt panssarista on hiottu enimmät metallisärmät pois, joten esimerkiksi pakotettua ärinää tyyliin ”Let it Roar” on turha odottaa. Lopputulos on energistä ja tarttuvaa melodista metallia, jossa kertosäkeet ovat suuria ja moninaiset elementit sulautuvat tiivisti yhdeksi, kauniiksi kokonaisuudeksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Bringer of Pain” on musiikillinen vuoristorata, joka on rytmitetty upeasti. Sävellykset ovat värikkäitä ja täynnä pieniä yksityiskohtia, joita luodaan muhkealla syntikkasoundilla sekä monipuolisella riffittelyllä. Biisimateriaali on vaihtelevaa, sillä tarjolla on kaikkea nopeammasta kiitämisestä painavampaan junttaamiseen ja välillä herkistytään myös tunnelmoimaan. Yhtye on huimassa vireessä, ja on lähes hämmentävää, miten helpolta näinkin menevän musiikin esittäminen saadaan tuntumaan. Erityisesti vokalisti Noora Louhimo tykittää kiekolla parhaat suorituksensa koskaan, mistä on kiittäminen albumin materiaalia, johon naisen ääni istuu erityisen hyvin.

Albumi porautuu syvälle tajuntaan jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Levyn aloittava ”Straight to the Heart” kuorruttaa väkevää polkemista tuhdilla syntikkapauhulla, ja tätä seuraava nimikkobiisi riffittelee sellaisella energialla, että vauhtisokeus tuntuu iskevän hetkenä minä hyvänsä. ”King For a Day” on elokuvamaisuudessaan täysin omissa sfääreissään, ja ”Familiar Hell” onnistuu kääntämään alkuun typerältä renkutukselta kuulostavan kertsinsä levyn kovimpiin onnistumisiin. ”Lost in Wars” marssittaa mikin varteen Amorphiksesta tutun Tomi Joutsenen, ja lopputulos on kahden upean vokalistin täyttämä tunnelmapala. Kaunis ”Far From Heaven” lipsahtaa jo herkistelyn puolelle, ja ”Dancing with the Beast” marinoi ulosannin niin härskillä popsoundilla, että biisin tahtiin voisi lähteä vaikka tanssilattialle.

”Bringer of Pain” on loistava albumi, joka tiivistää yhtyeen soundin erinomaisella tavalla nykymuotoonsa. Negatiivista sanottavaa on hankala löytää, sillä kokonaisuus on äärimmäisen kovatasoinen. Jos jotain napisemisen arvoista pitää kaivamalla kaivaa, niin levyn loppupuolisko ei sisällä aivan samanlaista hittikamaa kuin äärimmäisen kovalla sykkeellä etenevä alkupuoli. Tästäkin huolimatta kappalemateriaali on rakennettu niin suurella taidolla, ettei albumilta pysty nimeämään yhtään varsinaisen huonoa biisiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Battle Beast jatkaa vaellustaan metallimusiikin kentällä vahvempana kuin koskaan, eikä epävarmuutta tulevaisuuden suhteen enää ole. Seuraavaa pamausta voi odottaa luottavaisin mielin, sillä ”Bringer of Pain” on yhtyeen tähänastisista albumeista paras.

9+/10

KaaosZine levyt

 

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Straight to the Heart
  2. Bringer of Pain
  3. King for a Day
  4. Beyond the Burning Skies
  5. Familiar Hell
  6. Lost in Wars
  7. Bastard Son of Odin
  8. We Will Fight
  9. Dancing with the Beast
  10. Far From Heaven

One thought on “Battle Beast – Bringer of Pain

  1. IQ6000

    En allerkirjoita tätä. Uusi levy ei vaan nappaa, vaikka kuinka haluaisin.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat