Battle Beastin Noora Louhimo sankarittarena dystopiaa viljelevän bändin videolla

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.6.2017

Kotimainen, ”dystopiametalliksi” musiikkiaan kuvaileva Peekaboo Primate julkaisi tuoreen musiikkivideon. Yhtyeen uudella videolla vierailee ja laulaa Battle Beastista tunnettu kultakurkku Noora Louhimo. Peekaboo Primaten eri vaikutteita yhdistelevä musiikki tuo perinteiseen metallimusiikkin omaleimaisia rytmejään, melodioita ja modernia soundia viiltävien, mutta viihdyttävien lyriikoiden kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Oli aivan mahtava kokemus päästä toteuttamaan omaa pikkutytön unelmaa esittää manga-badass-soturia ja samalla laulaa ystävän (vitun) kovassa bändissä, jonka musaa itsekin diggaillut jo vuosia. Ilo ja kunnia olla tukemassa nimenomaan Peekaboo Primatea ja toivon heille pelkkää menestystä ja että nimekkäät musiikkialan vaikuttajat saisivat tulta perseen alle tästä värssystä! It’s time for the Peekaboo Primate revolution already!!!” – Noora Louhimo

”Oli todellinen ilo ja etuoikeus saada iki-ihana Noora laulamaan Heroine -kappaleeseen ja sen lisäksi esiintymään videolla! Nooran ääni ja lahjakkuus antaa biisille todellista lisäarvoa!” -kommentoi Peekaboo Primaten laulaja Lauri Lepokorpi

Heroine” on toinen singlejulkaisu ”Misanthropical” -albumilta, jonka julkaisi Inverse Records. Musiikkivideon tuotti kotimainen indieryhmä Freimreit Films. Kappale kertoo jatkuvasta sodasta hyvän ja pahan välillä. Tarinaa vie eteenpäin saatana ja sankaritar, jotka sosiaalivirkailijoina koittavat parantaa post-apokalyptista maailmaa, kukin omalla tyylillään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Heroine” Spotifyssä:

Luetuimmat

Uusimmat