Beaten To Deathin ”Agronomicon” on hauskinta ja mielikuvituksellisinta mäiskettä pitkään aikaan

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 14.1.2019

Norjan Oslosta ponnistava Beaten To Death on varmasti juonut hanavetensä mukana jotain muutakin, kuin pelkkää H2O:ta, ja mitä ikinä putkistoista normaalisti irtoaa. Bändin kakkosalbumi ”Agronomicon” nimittäin tuntuu sekoittavan pakkaa aggressiivisen musiikin kentällä erittäin rankalla kädellä – ennen kuin se heittää kortit ilmaan ja siirtyy pieksemään kuulijoitaan auditiivisella väkivallallaan.

Vuoden 2015 ”Unplugged” –debyyttialbumillaan kehuja niittänyt retkue on levyttänyt rieskallisen innovatiivisinta ja hauskinta mäiskettä miesmuistiin. ”Agronomicon” on nimensäkin mukaan varsin aggressiivista tilitystä, mutta olisi melko aliarvioivaa lokeroida se vain grindcoreksi. Bändin musiikissa yhdistyy erittäin hienostuneesti vivahteita suoraviivaisesta hardcore punkista, post-metallista sekä tavanomaisemmasta grindcoresta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pitkin albumia on ripoteltu melodioita tihkuvia kitaralinjoja, jotka luovat kontrastia muriseviin ja kirskuviin piikkilankakitaroihin. Kappaleet kuten ”Extremely Run To The Hills” ja ”Bjørnstjerne Ibsen” flirttailevat pirteiden duurisointujen ja värikkäiden seiskasointujen kanssa samalla, kun rummut mäiskivät blast beattia. ”Dere Er Herved Oppløst”, ”Catch Twentyfvck” sekä ”Livet Tar, Og Livet Tar” ovat puolestaan takuuvarmoja pittibiisejä keikalla, joiden tahdissa liha tummuu ja luu murtuu.

Levyn soundit ovat ihailtavan raakoja, mutta tarpeeksi mureita ja selkeitä niin, että jokainen instrumentti tulee tarpeen tullen esille toisten seasta. Selkeästi erotteleva soundi tekee musiikin toistuvasta kuuntelemisesta miellyttävää ja kuuntelua kestävää. Soittosuoritukset albumilla kuulostavat erittäin luontevilta ja orgaanisilta; juuri niin, kuin tässä tyylissä kuuluukin. Levyltä on kauttaaltaan tunnettavissa intuitiivinen aitous, sekä turha koruttomuus, jota hieman rosoinen soundi vain alleviivaa.

Beaten To Death ei turhia kaunistele tai pyri loistamaan missään muussa, kuin soitossa ja tyylissään. Bändin monivivahteinen, aggressiivinen, hauska ja kekseliäs tyyli on harvinaisen virkistävää kuunneltavaa. Tämän norjalaisyhtyeen tyyliset kokoonpanot puhuvat kaunista kieltä siitä, miten moderni aggressiivisen musiikin skene kukkii täynnä huomionarvoisia nuoria tekijöitä. ”Agronomicon” kestää kaikin osin kuuntelua ja sisältää genren mielikuvituksellisinta musiikkia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9/10

Kappalelista:

1. Grind Korn
2. Dere Er Herved Oppløst
3. Catch Twentyfvck
4. Bjørnstjerne Ibsen
5. Intro To The Next Song
6. Agronomicon
7. Gå, Snuble, Bli Liggende
8. Extremely Run To The Hills
9. Boy George Michael Bolton
10. Havregubbens Dolk
11. Livet Tar, Og Livet Tar
12. Eternal Punished Septic

Beaten To Death Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Samuel Järvinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat