Between The Buried And Me – The Parallax: Hypersleep Dialogues

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.4.2011

Matikkametallin ehkä se kovin nimi Between The Buried And Me on saapunut jälleen ilahduttamaan fanejaan uudella EP-julkaisulla. Kolmella raidalla varustettu nimimonsteri ei jätä kuuntelijaansa kylmäksi, vaan musiikkityylejä jälleen tarjoillaan brutaalista death metallista aina jazziin asti.

Itselleni BTBAM on ollut aina yksi kovimmista proge-yhtyeistä. Vaikka yhtyeen kitaristeista erityisesti Paul Waggoner on suuressa roolissa, nousee uutukaisella jälleen korkealle vokalisti Tommy Rogersin uskomaton suoritus. Miehen ääniala on puhtaanakin jo riittävä, mutta erityisesti hänen huutonsa kuulostavat loistavalta. Lisäksi laulujen sovitukset ovat jälleen hienolla tavalla toteutettuja.

Vaikka yhtyeen soittotaidoissa ei olekaan moittimista, on silti sanottava ettei musikkikaan ole enää samalla tasolla kuin esim. ”Alaska” albumilla. Joillekin tämä muutos on saattanut olla enemmän mieleen, mutta itselleni tuli varsinkin EP:tä edeltäneellä ”The Great Misdirect” levyllä tunne, että paikoitellen homma on vedetty liiankin överiksi (vaikka kyseessä olikin erittäin kova julkaisu).

Ensimmäinen kappale ”Specular Reflection” starttaa EP:n jopa yllättävän varovasti. Vaikka progeilua löytyy varmasti kylliksi, on kappaleeseen varustettu jopa yllättävän koukuttavaa kertosäettä, joka tuo mieleen jopa itsensä Dream Theaterin. Ja kyllä, sitä vihaista puolta näytetään myös hyvin vahvasti tässä kappaleessa. Raidan kokonaisuus jää silti, ainakin omasta mielestäni vaan harmittavan latteaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toinen raita ”Augment Of Rebirth” palauttaa BTBAM:n tason sinne minne se kuuluukin. Yhtyeen tuotannon raskaampaa linjaa edustava kappale ei 10 minuutin kestostaan huolimatta käy missään vaiheessa tylsäksi, vaan jaksaa innostuttaa kuulijaansa aina uudestaan. Varsinkin 4 minuutin paikkeilla kuultava jazz-black metal-sirkusmusiikki kohta miellyttää korvaa erittäin paljon. Kappale myös palauttaa EP:lle rohkeamman kappalelinjan, eli genrerajojen rankan rikkomisen. Välillä hyvinkin brutaaliksi äityvä kappale käännetään nopeasti salsa-tyyppiseen fiilistelyyn, ja tästä takaisin death metallin pariin. Kappale ei tarjoa mahdollisuutta vetää henkeä kuin 10 sekunnin osissa ja tämän jälkeen taas mennään ja kovaa. Ehdottomasti BTBAM:n yksi kovimpia kappaleita ikinä!

Päätöskappale ”Lunar Wilderness” on puolestaan osoitus yhtyeen huimasta melodisesta osaamisesta. Alun melodiat seikkailevat todellakin jossain kuun tasolla, ja tarjoilevat melkoista tunnelmointia. Tästä päästään jälleen vauhtiin, ja biisistä starttaa jälleen se raskaampi BTBAM. Ja se tarkoittaa mielipuolisia kitarariffejä, ja melkoisen nopeasti kulkevia rumpuja. Kappale on kaavaltaan lähellä EP:n ensimmäistä kappaletta, mutta tässä nimenomaisessa raidassa on onnistuttu melkoisen paljon paremmin melodioissa ja brutaalisuudessa. Kappale on selvästi mieleenpainuvampi kuin ”Specular Reflection”.

Lopputuomiona on sanottava että ”The Parallax: Hypersleep Dialogues” on kova julkaisu. Kaksi kolmesta levyn kappaleesta ovat todella mahtavaa kuunneltavaa ja eikä se ensimmäinenkään kauaksi näistä kahdesta jää. Ei tällä julkaisulla enää ehkä ”Alaskan” ja ”Colorsin” tasolle päästä, mutta hyvin lähelle kuitenkin. Matikkacoren Madonna on onnistunut jälleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:

1. Specular Reflection
2. Augment of Rebirth
3. Lunar Wilderness


www.myspace.com/betweentheburiedandmeband

Kirjoittanut: Sami Haapoja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat