Black Breath Suomeen lokakuussa

Kirjoittanut Teemu Hakala - 4.9.2012

Vuonna 2005 perustettu, thrash- ja death metalia sekä hardcore punkia yhdistelevä Black Breath nousee Nosturin lavalle sunnuntaina 7. lokakuuta. Liput keväällä toisen studioalbuminsa julkaisseen yhdysvaltalaisbändin sekä illan kotimaisten lämmittelijöiden Fleshpressin ja Baltimorin yhteiskonserttiin ovat nyt myynnissä.

Black Breathin rujo ja aggressiivinen äänimaailma kumpuaa Entombedin, Celtic Frostin, Slayerin, Dischargen ja Motörheadin välimaastosta. Omakustanteena ilmestyneen esikois-ep:nsä ”Razor to Oblivionin” (2008) jälkeen yhtye kiinnitettiin Southern Lord -levymerkille (mm. Sunn O))), Burning Witch, Earth), joka myös julkaisi bändin ylistetyn debyyttialbumin ”Heavy Breathing” (2010).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuluva vuosi on ollut Black Breathille uran kiireisin. Kurt Balloun (Converge, High on Fire) johdolla äänitetty ja maaliskuussa ilmestynyt kakkosalbumi ”Sentenced to Life” on nostanut bändin suosion aivan uudelle tasolle. Keväällä Black Breath aiheutti kuhinaa Roadburn-festareilla, ja kesän ja syksyn aikana yhtye on kiertänyt maailmaa Japania ja Etelä-Amerikkaa myöten.

Juuri ennen Suomeen saapumistaan Black Breath nähdään Nasumin jäähyväiskiertueen toisena esiintyjänä. Jo aikaisemmin yhdysvaltalaiskokoonpano on soittanut kimpparundeja esimerkiksi Autopsyn, Victimsin ja Poison Idean seurassa. Kesällä 2011 Black Breath esiintyi Tuska-festivaaleilla ja nyt on vihdoin vuorossa yhtyeen ensimmäinen oma keikka Suomessa.

Nosturissa illan avaavat lahtelainen doom/sludge-yhtye Fleshpress sekä thrash metalia ja hardcore punkia yhdistelevä helsinkiläinen Baltimor.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKKA:
Su 7.10.2012 Helsinki, Nosturi +Fleshpress, Baltimor

LIPUT:
alk. 19,50 €, ikärajaton/anniskelualue K-18

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat