Black Magic Six II – Doomsday Bound

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.9.2010

Black Magic Six on punk-duo Helsingistä, joka ei jätä kylmäksi. Maaliskuussa Cobra Recordsilla julkaistu yhtyeen toinen albumi, ”Doomsday Bound”, raikaa raskaana trash punk rockina alusta loppuun. Yhtye aloitti vuonna 2006 ja nykyään näillä kahdella muusikolla riittää keikkaa jopa Saksanmaalla, eikä ihme! Bändi on aiemmin julkaissut Ähky recordsilla albumin ”Evil Acupunction”, joka on tämän levyn kuulemisen jälkeen pakkohankinta, ihan vain kunnioituksesta. Allekirjoittanutkin aikoo sännätä levykauppaan mahdollisimman pian etsimään valoa – eli lisää musiikkia erittäin vakuuttavalta bändiltä.

Kenties suurin miinus on aloituskappaleen, “Shade Out of Light”in alku, joka ei yksinkertaisesti sytytä. Rummut hakkaavat jonkinlaiseen erittäin matalasoundiseen lehmänkelloon ja kitara antaa laulun melodialle eräänlaisen vastauksen. Tämä ei tosiaan varsinaista omaa ajattelua ja mielikuvitusta vaadi. Kuitenkin viimeistään kertosäe saa lievän hyväksyvän hymähdyksen kuulumaan pahimmastakin kyynikosta. Kappale nimittäin on erittäin tasapainoinen ja mukava kuunneltava alusta loppuun.

Toinen puute – joka on ensimmäisen lisäksi oikeastaan ainoa – on jatkuva musiikillinen ilotulitus, joka ei anna kovin montaa hetkeä hengittää. Tämän takia levy on melko raskas kuunnella, varsinkin ensimmäisellä kerralla – vähän kuin uudenlaista ruokaa syötettäisiin jatkuvalla tahdilla makusteltavaksi, vaikka aiemmat maut vielä pyörivät suussa ja mielessä. Levy vaatiikin ainakin pari kuuntelukertaa ennen varsinaista nautintoa. Kun kappaleet ovat jokseenkin tuttuja, voi levyä kuunnella hyvillä mielin parikin kertaa putkeen ilman erityistä, tavallisesta elosta poikkeavaa ahdistusta.

Black Magic Six on ottanut erittäin onnistuneesti paljon vaikutteita myös bluesista, joka on kuultavissa vahvasti esimerkiksi albumin 9. raidasta, “Loose”sta. Varsinkin kitarakomppi kertosäkeessä on hyvin vahvasti bluesvaikutteinen, vaikkakin reiluilla säröillä musiikkityypille ominaisesti maustettuna. Muutenkin raidat herättävät vahvoja blues-fiiliksiä, välillä hyvin käsittämättömälläkin tavalla. Mollivoittoisuuskin on vahvasti aistittavissa. Tämä kuitenkaan ei ole millääntavalla negatiivinen seikka – päin vastoin. Harvoin törmää raskaampaa musiikkia soittaviin yhtyeisiin, jotka onnistuneesti saavat kappaleensa kuullostamaan bluesahtavilta, mutta Black Magic Six onnistuu siinä erittäin hyvin!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lopetuskappale ja samalla albumin nimikkoraita, “Doomsday Bound” on vahva, hyvä kappale. Tämä kappale jatkaa vakuuttavasti samoilla raskailla blues-kompeilla, joilla levy on runnonut itsensä joka biisin ajan syvemmälle allekirjoittaneen sydämeen. Kertosäkeissä torvet soittavat levyn kuuntelun aikana bändin tunnusmerkiksi muodostuneita vastauksia melodiaan, joka tekee kappaleesta erittäin mahtipontisen kuuloisen. ”Doomsday Bound” on kappale, joka yhtä aikaa on loistava lopetus levylle ja kuuntelurupeamalle, mutta myös saa himoitsemaan lisää uudestaan ja uudestaan. Tämä on erittäin suuren kumarruksen ansaitseva ominaisuus ja kappale onkin erittäin loistava lopetus muutenkin tasaisen mahtavalle levylle.

Tämä levy on must jokaisen levyhyllyyn, jotka kuuntelevat punkkia, bluesia, raskasta hard rockia tai mitään näihin viitaavaa. Lisäksi levy puoltaa paikkaansa jokaisessa hyllyssä, joihin keräillään “kaikkea parasta tyylistä riippumatta”. Levy on hieman raskas kuunneltava ja se onkin suositeltavaa kuunnella aluksi rauhassa pariin kertaan ja vasta sen jälkeen lähteä miettimään mielipidettään. Levyltä kuitenkin jäi kaipaamaan sitä ehdotonta hittiä, jolla kyseisen bändin voisi esitellä muille. Lisäksi yllätyksettömyys on pieni miinus. Tämä miinus on kuitenkin vain pieni, sillä levy pitää kaiken kaikkiaan sisällä vain erittäin laadukasta musiikkia.

9/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Shade Out of Light
2. Down By The Water
3. Satan’s 69
4. The Past, The Present And The Future of True Heavy Metal pt. 1
5. Getting U
6. Ritual Bell
7. 12 Headless Corpses
8. Cat Chasing The Dog
9. Loose
10. Doomsday Bound

http://www.blackmagicsix.com/

Kirjoittanut: Petri Hänninen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat