Black Sabbath, Uncle Acid & The Deadbeats @ Hartwall Areena, Helsinki 20.11.2013

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 27.11.2013

blacksabbath4Monen vuoden odotuksen jälkeen tapahtui jotain, mitä en vielä muutama vuosi sitten olisi uskonut ikinä tapahtuvna: näin Black Sabbathin livenä ja vieläpä eturivistä. Marraskuun 11. 2011 ilmoitettiin metallimusiikin historian tärkeimmän ja kovimman bändin paluusta, joka tulisi tapahtumaan alkuperäisellä kokoonpanolla. Rumpali Bill Ward jäi kuitenkin pois niin keikoilta, kuin uudelta levyltäkin. Siitä ja kaikista muistakin ongelmista huolimatta uusi ”13”-albumi ylitti kaikki odotukseni. Levyn jälkeen bändi lähti maailmankiertueelle, joka ylsi myös yhden keikan verran Suomeen Hartwall Areenalle.

uncleacid&thedeadbeatsPositiivisena yllätyksenä ilmoitettiin, että keikan lämmittelee englantilainen Uncle Acid & The Deadbeats, joka yhdistelee musiikissaan doom metallia, occult rockia ja psykedeelistä tunnelmaa. Vaikka bändin ensimmäinen albumi ”Volume 1” on tehty vuonna 2010, niin keikkailun se on aloittanut vasta tämän vuoden alussa. Tämä kyseinen keikka oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Kymmenen minuuttia ennen ilmoitettua aikaa lavalle saapui eeppisen musiikin saattelemana mystinen Uncle Acid yhtyeineen. Keikan käynnisti uusimman ”Mind Control”-albumin kaksi ensimmäistä kappaletta ”Mt. Abraxas” ja ”Mind Crawler”. Nämäkin toimivat mainiosti, mutta kaikista parhaiten potki ”Blood Lust”-levyn ”I’ll Cut You Down”, joka on ehdottomasti yksi bändin parhaista biiseistä. Bändin musiikki on kaikessa psykedeelisyydessään ja omalaatuisuudessaan loistavaa; potkivat riffit yhdistettynä huuruiseen soundimaailmaan toimii erinomaisesti. Uncle Acidin omalaatuinen, hieman ilkeä ja jossain määrin jopa naisellinen ääni kruunaa mystisen kokonaisuuden. En usko, että kukaan muu saa itsestään irti samanlaista lauluääntä.

Settlilista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Mt. Abraxas
  2. Mind Crawler
  3. Crystal Spiders
  4. I’ll Cut You Down
  5. Death’s Door
  6. Vampire Circus
  7. Over & Over Again

blacksabbath5Kello 21.00 verhojen takaa kuului Ozzy Osbournen ilkeä nauru ja hetken päästä sireeni alkoi soimaan merkkinä siitä, että ensimmäinen kappale on alkamaisillaan. Verhot aukesivat ja ”War Pigs” lähti soimaan, kuten tällä kiertueella on ollut tapana. Tunnelma oli alusta asti katossa. Hetken aikaa oli vaikea uskoa, että parin metrin päässä lavalla oli kolme neljästä Black Sabbathin alkuperäisjäsenestä, vahvistuksenaan rumpali Tommy Clufetos soittamassa yhtä legendaarisimmista kappaleistaan, mutta pakko se oli uskoa viimeistään siinä kohtaa, kun loppuunmyyty Hartwall Areena laulaa Ozzyn avustuksella yhteen ääneen ”Generals gathered in their masses, just like witches at black masses”.

Ennen keikan alkua oli pieni pelko siitä, kuinka Ozzy suoriutuisi laulamisesta, tämän kiertueen aikana kun mieheltä on kuultu niin vaihtelevia suorituksia. Suureksi helpotukseksi ensimmäisen biisin loputtu pelko oli tipotiessään, sillä Ozzy lauloi vähintäänkin juuri niin hyvin, kuin 64-vuotiaalta mieheltä voi vaatia. Ainoastaan uuden levyn ”Age of Reasonin” aikana oli huomattavissa pieniä vaikeuksia. Lieneekö syynä sitten se, että kappale on ollut mukana settilistassa vasta vähän aikaa. Uudesta levystä puheen ollen, siltä soitettiin myös kappaleet ”End of the Beginning” ja ”God Is Dead?”, jotka toimivat ainakin itselleni erittäin hyvin siinä missä vanhemmatkin kappaleet. Itseasiassa olisin mielelläni kuullut enemmänkin uusia kappaleita. Valitettavasti ”Loner” ja ”Methademic” on tiputettu settilistasta pois jo aikoja sitten. Toisaalta voisin luetella vaikka kahden settilistallisen verran Black Sabbathin kappaleita, jotka haluaisin kuulla livenä, mutta niitä kaikkia olisi mahdotonta mahduttaa yhdelle keikalle. Näistä tärkeimpinä mainittakoon vaikkapa ”The Wizard”, ”Electric Funeral”, ”Pariah”, ”Killing Yourself to Live”, ”Symptom of the Universe”, ”Wicked World”, ”Sabbra Cadabra” ja ”Sabbath Bloody Sabbath”. Ymmärrän toki, ettei Ozzy pysty enää kaikkia kappaleita laulamaan. Viimeisenä mainitusta tosin kuultiin pieni pätkä ennen encorena soitettua ”Paranoidia”. Onneksi en kuullut kenenkään huutavan ”Soittakaa Paranoid!”, sillä olisin varmasti kävellyt kyseisen henkilön luokse ja repinyt tältä sydämen ulos rinnasta paljain käsin ja vienyt se kotiin koiralle syötäväksi.

blacksabbath3En toki väitä, että tämäkään settilista olisi huono ollut. Olen täysin tyytyväinen jokaiseen kappalevalintaan. Geezer Butlerin bassosoololla aloitettu ”N.I.B” sai  energisyydellään pääni melkein irtoamaan kaikesta heilumisesta. Myös ”Snowblind” oli ehdottomasti yksi keikan kohokohdista ja yksi Ozzyn parhaista laulusuorituksista, mies veti kappaleen yllättävänkin korkealta. Kaiken doom metallin isänä pidettävä pahaenteinen ”Black Sabbath”-kappalekin osui ja upposi koko yleisöön. Kappaleen valoshowkin oli todella näyttävä. Jopa jokseenkin loppuunkulutettu ”Iron Man” potki kovempaa kuin sata jänistä. Osansa tekee toki myös Iommin nykyiset, entistä rouheammat ja jykevämmät kitarasoundit, jotka saavat kappaleen toimimaan täydellä potentiaalillaan. Sama asia oli huomattavissa myös ”Paranoidin” aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

blacksabbath2Lähes eläkeikäiset miehet vaikuttivat varsin hyväkuntoisilta ja silminnähden nauttivat esiintymisestä vastaanottavaiselle yleisölle. Tämä oli ehdottomasti yksi parhaista näkemistäni keikoista, suurella todennäköisyydellä jopa se kaikkein paras. Eturuvissä seistessäni tuntui välillä epätodelliselta katsoa Tony Iommin soittavan aivan parin metrin päässä elämää parempaa kitarasooloa samalla kun Geezer tulittaa bassollaan jättäen suuren osan maailman basisteista varjoonsa. Olisin mieluusti kuullut pidemmänkin bassosoolon jossain vaiheessa keikkaa. Kunniamaininta myös rumpali Clufetosille, joka piti keikan hyvin kasassa ja soitti Bill Wardin tyylille uskollisesti. Olisiko Ward pystynyt samaan? Siinä se oli, kaikkien aikojen paras bändi soittamassa aivan nenäni edessä ja vieläkin tekee hieman tiukkaa uskoa näkemääni ja kuulemaani. Vuosien odotus päättyi enkä olisi voinut parempaa pyytää. Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin lähes koko keikan ajan. Jos tämä jäi Black Sabbathin viimeiseksi esiintymiseksi Suomessa, niin minua ei todellakaan jää kaivelemaan mikään ja muistelen sitä lämmöllä koko loppuikäni. Toki jos jätkät vielä päättävät lähteä uudelle kiertueelle tai jopa tehdä uuden levyn joskus tulevaisuudessa, niin se sopii minulle paremmin kuin hyvin.

Settilista:

  1. War Pigs
  2. Into the Void
  3. Under the Sun
  4. Snowblind
  5. Age of Reason
  6. Black Sabbath
  7. Behind the Wall of Sleep
  8. N.I.B
  9. End of the Beginning
  10. Fairies Wear Boots
  11. Rat Salad + rumpusoolo
  12. Iron Man
  13. God Is Dead?
  14. Dirty Women
  15. Children of the Grave

Encore:

1.                   Sabbath Bloody Sabbath intro + Paranoid

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teksti: Jyri Kinnari

Kuvat: Jyri Kinnari ja Oona Rouhiainen (http://icywind.pictures.fi/kuvat/)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat