Black Sabbathin Bill Ward: ”En pystyisi enää soittamaan keikkaa yhtyeen kanssa”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.3.2021

Black Sabbath suunnisti vuonna 2017 uransa viimeiselle kiertueelle ilman klassiseen kokoonpanoon kuulunutta rumpalia Bill Wardia. Jälkeenpäin mm. yhtyeen laulaja Ozzy Osbourne on hieman katunut bändin päätöstä ja kertonut olevansa avoin soittamaan vielä yhden keikan Wardin kanssa Black Sabbathin nimen alla.

Bill Ward on nyt tuoreessa Sirius XM:n Trunk Nation with Eddie Trunkin haastattelussa todennut olevansa nykyään jo sen verran heikossa kunnossa että tuskin pystyisi enää suoriutumaan täyspitkän keikan soitosta yhtyeen kanssa. Wardin mukaan ikä on alkanut jo tekemään muusikolle tehtävänsä, mutta hän olisi kuitenkin halukas kirjoittamaan ja nauhoittamaan bändin kanssa vielä yhden albumin, mikäli muut jäsenet olisivat siihen suostuvaisia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit lukea tästä, mitä kerrottavaa Wardilla oli Black Sabbathiin liittyen:

”Well, I’m not done with Black Sabbath‘s legacy. [Laughs] I haven’t been done. I was made done, but I’m not done. So, the others might be done, but I’m not. But being realistic about that, as far as touring with Black Sabbath, I don’t have the chops, and I don’t have the ability to drive a band like that on stage. I have to be back to 60 years old to be able to do that.”

”I would love to do a studio album with Sabbath, with all the original members. I’m just saying that — I’m just floating that out there. I haven’t talked to anybody about that or anything else. But I’m not done. So, the other three might be done, and I respect that, but no, I’m not done. I think as long as we all exist [laughs] and we’re still breathing in air, I think we have every possibility of making some great music together.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ward myöhemmin selvensi vastaustaan kertomalla, että hän täyttää 73 vuotta toukokuussa eikä hänellä enää riitä energiaa soittaa täysipitkää keikkaa bändin kanssa:

”I’m being honest. I’ll be 73 next birthday [in May], and I know what kind of energy it takes to drive that band.”

Luetuimmat

Uusimmat