Black Sun Aeon – Blacklight Deliverance

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 17.10.2011

Tuomas Saukkonen, tuo Suomen oma Peter Tägtgren, jos näin voi sanoa, on saanut jälleen yhden levyllisen musiikkia pureskeltavaksemme. Tässä vaiheessa arvostelua on hyvä mainita, etten aina ole oikein ymmärtänyt herran ympärillä olevaa hypetystä. Myönnän kyllä, että mies on alan rautainen ammattilainen, mutta valtaosa herran muiden yhtyeiden, kuten Routasielu ja Before The Dawn, levytyksistä on ollut kovin keskinkertaista tavaraa.

Tässä vaiheessa, kun suurimmat fanit on saatu karkotettua sivulta jo pois, on hyvä mainita että siksi olinkin kovin yllättynyt, kuinka pirteältä ja ennen kaikkea monipuoliselta tuotokselta ”Blacklight Deliverance” kuulostaa. Levy koukuttaa tarttuvilla melodioillaan heti ensi sekunneista lähtien ja viimeistään kakkoskappaleen ”Solitude” loistavat mies-/naislaulusovitukset vievät arvostelijalta täysin pohjan koko tekstiin. Eipä tässä nyt päästykään haukkumaan enempää, kun kuunteluun isketään kaikilta osapuoliltaan loistavasti onnistunut levytys.

Black Sun Aeonin kolmosalbumilla ”Blacklight Deliverance” tekee herra Saukkonen juuri sitä, mitä olen häneltä jo usean vuoden odottanut. Turha kikkailu ja osaamisen näyttäminen on jätetty tylysti sivummalle. Nyt on purkitettu seitsemän helposti lähestyttävää, koko ajan mukavasti rullaavaa ja ennen kaikkea tarttuvaa rallia. Ja mikä parasta levyssä, vaikka se on hyvin helposti lähestyttävää, se ei missään tapauksessa ole yksinkertaisuudella pilattu. Se lähestyy kuulijaansa niin raskaamman death metallin, kuin tummemman ja melankolisemman doom metallin näkökulmista, kuulostaen loppupeleissä vain ja ainoastaan Black Sun Aeonilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hyvin vaikea tästä on mitään negatiivista palautettakaan lähteä keksimään, kun kappale toisensa jälkeen sopii kokonaisuuteen oikeastaan täydellisesti. Olen melko varma, että ”Blacklight Deliverance” tulee olemaan yksi vuoden 2011 kotimaisen melodisen metallin suurimpia teoksia.

10/10

Kappalelista:
1. Brothers
2. Solitude
3. Sheol
4. Oblivion
5. Horizon
6. Wasteland
7. Nightfall

http://blacksunaeon.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut Riku Mäkinen

Luetuimmat

Uusimmat