”Black To Blues vol. 2” -EP:n myötä Black Stone Cherry on palannut esikuviensa luokse ja juurilleen

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 3.11.2019

Black Stone Cherry julkaisi ”Black To Blues” -EP vuonna 2017, ja äänite keräsi runsaasti myönteistä palautetta. Itsekin ihastuin suunnattomasti kyseiseen levyyn, sillä kentuckylaisyhtye teki kunniaa esikuvilleen sovittamalla kappaleet oman soundinsa mukaiseksi, eli hardrockmaisiksi. Kun sain tietää, että BSC on tuomassa markkinoille seuraavan osan mainiosta EP:stä, tuskin maltoin odottaa, että saisin sen hyppysiini.

Ensimmäisellä ”Black To Blues” -EP:llä BSC teki coverit mm. Howlin’ Wolfin, Muddy Watersin, Freddie Kingin ja Albert Kingin sävellyksistä. EP on yleissoundillisesti kuin sekoitus bluesin tummuutta ja hard rockin rosoisuutta, mikä puri itseeni vallan mainiosti. ”Black To Blues vol. 2” -EP:llä BSC jatkaa samaa ideaa, mutta uusi äänite ei ole yhtä raskas kuin edeltäjänsä. Oikeastaan kakkososa kuulostaa olevan huomattavasti enemmän kallellaan bluesiin.

”Black To Blues vol. 2” rullaa rytmikkäästi liikkeelle ”Big Legged Womanilla”, josta tehdään sulava siirtyminen synkistelevään ”Me & The Devil Bluesiin”. Kappaleessa päästään nauttimaan Robertsonin heittäytyvästä tulkinnasta sekä hienoista kitaran kurituksista. ”All Your Love (I Miss Loving)” tuo eksoottisen tuulahduksen persoonallisella soundillaan ja Robertsonin vaikeroinnilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

BSC:n uusi blues-EP on hyvä, mutta aivan samalla lailla se ei minuun pure kuin edeltäjänsä. Suurimmaksi syyksi koen sen, etteivät tämän EP:n kappaleet kuulosta yhtä raskaalta BSC:ltä kuin olen tottunut. Hard rockin rosoisuus ja iskevyys ovat saaneet siirtyä autenttisemman bluessoundin tieltä. Toisaalta tämä on hyvä asia, sillä tällä levyllä BSC todisti, että kentuckylaisyhtye kykenee tekemään tyylikästä ja taidokasta bluesia. Ja kun ”Early One Morningia” kuuntelee, niin pakkohan se on todeta, että hyvältä BSC kuulostaa näinkin. Harmikseni levyn muut kappaleet eivät minua juurikaan puhuttele.

”Black To Blues”- ja ”Family Tree” -julkaisujen myötä BSC on siirtynyt askel askeleelta enemmän juurilleen, ja mielestäni ”Black To Blues vol. 2” -EP:n myötä yhtye on ne täysin tavoittanutkin. Uusin EP vie kuulijat yhtyeen esikuvien maailmaan ja näyttää, mistä kaikki on lähtöisin. ”Black To Blues vol. 2” sisältää kaikkiaan kuusi hiellä, verellä ja kyynelillä vuodatettua kappaletta, jotka tekevät kunniaa bluesin maineikkaille nimille. Antaumuksesta ja taidokkuudesta huolimatta jäin kaipaamaan levyltä BSC:lle ominaista hard rockin iskevyyttä, mutta aina kaikkea ei voi saada. Joka tapauksessa uusi blues-EP on kuunneltava kokonaisuus, vaikka ei aivan sitä mitä odotin.

6/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Big Legged Woman (Freddie King)
  2. Me & The Devil Blues (Robert Johnson)
  3. All Your Love (I Miss Loving) (Otis Rush)
  4. Down In The Bottom (Arthur Burnett)
  5. Early One Morning (Elmore James)
  6. Death Letter Blues (Son House)

Black Stone Cherry Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat