Blasphemy – Fallen Angel of Doom

Kirjoittanut Sami Elamaa - 29.7.2015

Nuclear War Now! -levy-yhtiö on uudelleenjulkaissut  kanadalaisen Blasphemyn ensimmäisen kokopitkän ”Fallen Angel of Doom” heinäkuussa. Kyseisestä kokopitkästä julkaistaan lisäksi kolme erilaista vinyylipainosta: tavallinen musta vinyyli, tukkuversiona läpinäkyvä vinyyli ja ”die hard” -versio, joka sisältää punaisen vinyylin ja 36-tuumaisen valkoisen lipun. Kyllä nyt kovan luokan faneja ja vinyylinkeräilijöitä hemmotellaan oikein olan takaa!

Alun perin ”Fallen Angel of Doom” on julkaistu Wild Rags Recordsin kautta vuonna 1990. En osaa sanoa tarkkaa ajankohtaa, jolloin Wild Rags Records on lyönyt hanskat tiskiin ja sulkenut lopullisesti ovensa, mutta tämän seurauksena ”Fallen Angel of Doom” -julkaisua on ollut tavattoman vaikea saada haltuun, vaikka albumista on ennestään julkaistu ”reissue”-versioita. Onneksemme Nuclear War Now! tarjoaa war metallin ystäville ja muille raskaan äärimetallin kannattajille mahdollisuuden hankkia kyseisen 25-vuotisen klassikon.

Voin veikata, että monille Blasphemy ei kerro yhtään mitään, mutta yhtyeen tuntevat tietävät myös, miksi ”Fallen Angel of Doom” on hiomaton timantti. Puolituntinen paketti tarjoaa armotonta raivoa ja raskaita helvetillisiä kitarariffejä, jotka pistävät kaiken modernin metallin tylysti kylmäksi. Myönnän itse, että en tiedä nykypäivänä montakaan yhtä raskasta ja vihaa kylvävää albumia kuin Blasphemyn ”Fallen Angel of Doom”. Eritoten tahdon mainita erikseen kappaleiden ”Fallen Angel of Doom”, ”Darkness Prevails”, “Demoniac” ja toistaiseksi bändin tunnetuimman kappaleen ”Ritual” olevan ehdottomasti levyn parhaimpia paloja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mitä voisin enää lisätä tästä underground-klassikosta? Sinällään on siinä ja siinä sääli, että Blasphemy luokittuu bändeihin, joista kaikki tuskin tulevat pitämään. Voisin vaikka omaksi ilokseni uhota, että vain todelliset raskaan metallin kuuntelijat kuuntelevat Blasphemya ja jättävät mikki hiiri -tasoiset modernin metallin bändit niille, joiden päänupille Blasphemy on liikaa. ”Fallen Angel of Doom” on ehdottomasti klassikko! Tämä on war metallia! Hail Blasphemy!

9½/10

Kappalelista:
01. Winds of the Black Godz (Intro)
02. Fallen Angel of Doom
03. Hoarding of Evil Vengeance
04. Darkness Prevails
05. Desecration
06. Ritual
07. Weltering in Blood
08. Demoniac
09. Goddess of Perversity
10. The Desolate One (Outro)

Blasphemy Facebook

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nuclear War Now! website

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat