Blind Channel julkaisee debyyttialbuminsa lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.8.2016

Blind Channel 2016Violent Pop –yhtye Blind Channel julkaisee ensimmäisen täyspitkän albuminsa 1. Lokakuuta 2016. Kotimaisen Ranka Kustannus –levy-yhtiön kautta julkaistava ”Revolutions” –nimeä kantava debyytti on äänitetty yhdessä Suomen tunnetuimpiin tuottajiin kuuluvan Jonas Olssonin kanssa. Miksauksesta vastasi erittäin maineikas ruotsalainen Jens Bogren, jonka kädenjälki kuuluu mm. Amorphiksen, Arch Enemyn ja Devin Townsendin levyillä. 11 kappaletta sisältävä levy on yhtyeen mukaan erittäin onnistunut: ”Revolutions -albumin lopputuloksesta tuli aivan mieletön. Koko paketti ylitti ainakin meidän omat odotukset. Tällaista levyä ei ole tehty aiemmin eikä malteta odottaa, että pääsette kuulemaan koko tuotoksen!

”Levyltä on julkaistu “Darker Than Black” ja “Deja FU“ nimiset singlet ja yhtye julkaisee vielä yhden uuden kappaleen ennen albumin julkaisua. Ennakkokuuntelutilaisuudet järjestetään 8. syyskuuta Helsingin The Riffissä sekä 22. syyskuuta Oulun 45 Specialissa. “Revolutions” –albumin julkaisua juhlitaan puolestaan virallisena julkaisupäivänä 1. Lokakuuta Helsingin Virgin Oil Co. Helsinki. ”Virgin Oil on suorastaan täydellinen paikka toteuttaa levyjulkkaribileet. Tästä tulee isoin Blind Channel –show tähän mennessä, joten näitä bileitä ei kannata missata!”, yhtye hehkuttaa. Ennakkolippuja konserttiin myy Tiketti.

Blind Channel Revolutions 2016BLIND CHANNEL – Revolutions
1. Bullet (With Your Name On It)
2. Darker Than Black
3. Enemy For Me
4. Pitfall
5. Deja FU
6. Hold On To Hopeless
7. What’s Wrong
8. My Revolution
9. Another Sun
10. Unforgiving
11. Don’t (Ed Sheeran Cover)
Levyn julkaisun jälkeen yhtye lähtee kattavalle Suomen konserttikiertueelle.
08.09.2016 HELSINKI, Nosturi (EDGE:Nordic – Finland, Nosturi) www.edgenordic.fi
09.09.2016 BERGEN (NOR), USF Verftet (EDGE:Nordic – USF Verftet 9-10 september (Fri alder & 18+ område)) www.edgenordic.no
16.09.2016 TAMPERE, Kiirarock, Jack The Rooster
01.10.2016 HELSINKI, Virgin Oil Co. (”Revolutions” -album release party) http://bit.ly/2bu5OhV
14.10.2016 OULU, Hevimesta
03.11.2016 KUOPIO, Henry’s Pub
04.11.2016 SEINÄJOKI, Bar 15
05.11.2016 HELSINKI-TALLINNA, MeriRock Vol. 9, Viking XPRS
11.11.2016 JYVÄSKYLÄ, Katse
12.11.2016 HÄMEENLINNA, Suisto-klubi

Luetuimmat

Uusimmat