Blind Channelin Joel Hokka: ”Odotamme innolla keikkoja yhdessä Dead By Aprilin, Ember Fallsin sekä My Favourite Nemesiksen kanssa!”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.4.2019

Viime vuoden Emma Gaala -ehdokas rock-kategoriassa, Blind Channel, soittaa huhtikuussa kaksi keikkaa yhdessä Dead By Aprilin, Ember Fallsin sekä My Favourite Nemesiksen kanssa. Out Of Line Musicin Weekender-festivaalissa Berliinissä seuraavan kerran lavalle nousevan yhtyeen laulaja Joel Hokka kertoi Kaaoszinelle hieman bändin tuoreita kuulumisia niin uuden musiikin kuin tulevien keikkojenkin osalta. Voit lukea haastattelun tästä:

Terve. Kuinkas kevät 2019 on otettu Blind Channelin riveissä vastaan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Joel Hokka: Kevät 2019 on ollut kaikin puolin todella hieno menestys. Vuosi startattiin Euroopan suurimmilla showcase-festareilla Hollannin Eurosonicissa, josta jatkettiin kahdelle keikalle Tanskaan ja takaisin Suomeen ruotsalaisen Amaranthen jäähallikeikoille lämppäriksi. Mikä parasta, suurin osa kevään keikosta on vasta edessä, joten nastaa menoa riittää vielä.

Julkaisitte hiljattain uuden ”Timebomb”-nimisen kappaleen. Millaisen vastaanoton biisi on saanut?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Joel Hokka: Biisi nousi heti julkaisunsa jälkeen useille suurille kansainvälisille Spotify-soittolistoille, ja fanien reaktio on ollut päätähuimaava. Onnistuttiin jatkamaan hyvin menestyneen ”Over My Dead Body” – singlen vanavedessä kuitenkaan toistamatta itseämme.

Olette työstäneet jo tovin materiaalia seuraavaa albumianne varten. Missä vaiheessa levyn tekeminen tällä hetkellä on?

Joel Hokka: Levyä tehdään todella kovalla intensiteetillä. Kakkosalbumi ”Blood Brothers” oli todella iso rimannosto, joka vei meidät aina Emma Gaalaan asti, joten luonnollisesti toi rima täytyy ylittää reippaasti seuraavalla albumilla. Puolet albumin materiaalista on jo äänitetty tuottaja Jonas Olssonin kanssa ja toinen puolisko on vielä demovaiheessa.

Teillä on huhtikuussa myös muutama keikka yhdessä Dead By Aprilin, Ember Fallsin sekä My Favourite Nemesiksen kanssa. Millaisin miettein lähdette kohti tulevia keikkoja, ja tullaanko keikoilla kuulemaan mahdollisesti myös uutta musiikkia livenä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Joel Hokka: Odotamme vetoja todella innolla. Oli huikeaa nähdä, kuinka paljon jengiä saatiin liikkeelle näiden bändien voimin, ja loppuunmyyty Nosturi tuntuu etenkin todella hienolta. Ei voida vielä luvata, onko julkaisematon materiaali livekunnossa tuolloin, mutta keikoilla tullaan kuulemaan todella kattava katsaus uramme eri vaiheisiin.

Miltä bändin tulevaisuus näyttää huhtikuun keikkojen jälkeen? Millaisia suunnitelmia teillä on albumin julkaisun ja keikkailun suhteen?

Joel Hokka: Kevään rundi pitää sisällään kaiken kaikkiaan yli 10 vetoa Suomessa ja yhden keikan Saksassa. Rundin jälkeen paneudutaan kesäksi 2019 studioon ja soitetaan muutama festarikeikka Suomessa. Syksy 2019 on vielä toistaiseksi mysteeri, mutta muutama kova suuntaviiva saattaa viedä tän leirin vielä uusiin mestoihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kiitoksia paljon ajastanne, ja onnea niin tulevaan albumiin kuin myös noihin huhtikuun keikkoihin liittyen. Haluaisitteko vielä lopuksi sanoa jotain viimeisiä sanoja Kaaoszinen lukijoille?

Joel Hokka: Kaaoszine on antanut ison tuen meille aina alusta asti ja ollaan tosi fiiliksissä, et jengi jaksaa fiilistellä meidän musaa. Nähdään kevään keikoilla!

Dead By April & Blind Channel + Ember Falls & My Favourite Nemesis

Tampere, Pakkahuone 19.4., K-18 Liput alkaen 28€.
https://www.tiketti.fi/tapahtuma/59230
https://www.facebook.com/events/2103427166415251/
Helsinki, Nosturi 20.4., S/K-18 LOPPUUNMYYTY

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat