Spiritus Mortis Helsingin Nosturissa 12.11.2016 © Jani Kormu

Blowup Vol. 3 -festivaalin ensimmäiset esiintyjät julki: Phurpan tantramainen rituaali ja Spiritus Mortisin viimeinen keikka Sami Hynnisen kanssa

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 13.2.2017
Spiritus Mortis Helsingin Nosturissa 12.11.2016 © Jani Kormu

Blowup-festivaali järjestetään jo kolmannen kerran Helsingin Korjaamolla. 13.-15.10.2017 vietettävän tapahtuman kaksi ensimmäistä esiintyjäjulkistusta kaikuvat jälleen raskautta ja mystiikkaa. Venäjältä kotoisin oleva Phurpa on yhtye, jonka esiintymisiä voi kuvailla vain rituaaleiksi ja sen musiikissa kuullaan gyukye-tyylistä kurkkulaulua ja tiibetiläisen perinnemusiikin instrumentteja. Toinen varmistettu esiintyjä on kotimaisen doom metalin pioneeri Spiritus Mortis, joka esiintyy viimeistä kertaa laulajansa Sami Hynnisen kanssa. Yhtye on ollut toiminnassa vuodesta 1987 saakka ja sen viimeisin albumi ”The Year Is One” julkaistiin viime vuonna.

Blowup-sisäfestivaali syntyi täyttämään syksyisin ammottavaa tyhjiötä doomin ja muun marginaalisen, kokeellisen raskaan musiikin ystävien kalenterissa. Kävijämäärä ja saatu palaute ovat osoittaneet, että tapahtumalle on tilausta. Järjestyksessään kolmas Blowup järjestetään 13.–14.10. Korjaamolla Helsingissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Korjaamon Vaunusali on toiminut festivaalin päänäyttämönä onnistuneesti. Underground-tapahtuman henkeä huokuvat, mutta järjestelyiltään ammattimaisesti hoidetut illat ovat saaneet osakseen suitsutusta niin asiakkaiden kuin artistien keskuudessa

Aiempina kertoina Blowupeissa on nähty genrejen kansainvälisiä kärkinimiä kuten Ufomammut, Year of No Light, 40 Watt Sun, Conan ja Lucifer sekä kotimaisia artisteja kuten Skepticism, Callisto ja Emma-ehdokas Oranssi Pazuzu.

Tänä vuonna Blowup Vol. 3 festivaalin artistit esitellään kuvataiteilija Tekla Vályn valokuvin. ”Sulkeuduin kunkin artistin kohdalla pimeään tilaan, jossa vietin tunteja kuunnellen musiikkia ja katsellen pimeyttä. Teokset ovat muotoutuneet musiikin ja pimeyden synnyttämistä näyistä, pimeyden kaleidoskoopista” Ensimmäiset artistit ovat Spiritus Mortis ja Phurpa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

PHURPA (RUS)
Rituaali on sana, jolla monet yhtyeet tykkäävät nykyisin kuvailla keikkojaan. Phurpan yhteydessä mitään muuta sanaa ei tule mieleen. Kaikuja Tiibetistä, tantrista esoteriaa, mantroja kurkusta, ääntä pääkalloista. Phurpa on terroristi mielelle. Räjähdysmäisesti laajentuneen tajunnan palasia esiintymisen jälkeen keräillessä kaikki käy järkeen.

SPIRITUS MORTIS (FIN)
Suomalaisesta doom metalista ei voi puhua mainitsematta kahta bändiä: pohjatyön tehnyttä Spiritus Mortista ja suuruuteen nostanutta Reverend Bizarrea. Blowupissa on luvassa ouroboros-elämyksiä, sillä jälkimmäisen solisti Sami Hynninen alias Albert Witchfinder esiintyy viimeistä kertaa ensiksi mainitun riveissä.

Rajoitettu erä kahden päivän early bird ennakkolippuja myynnissä Tiketissä 15.2.2017 klo 10.00 alkaen.

Ensi lokakuussa Helsinki on jälleen maan raskain paikka olla.
https://www.facebook.com/events/1281525598564862/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy



Luetuimmat

Uusimmat