Bodom After Midnight-keulamies Alexi Laiho on kuollut

Kirjoittanut Joonas Arppe - 4.1.2021

Yksi maailman tunnetuimmista kitaristeista, Alexi Laiho, on kuollut. Children of Bodom -yhtyeen keulamiehenä maineeseen noussut muusikko menehtyi viime viikolla kodissaan Helsingissä.

Laiho oli kärsinyt pitkäaikaisista terveysongelmista viime vuosien aikana. Alexi Laihon ja rumpali Jaska Raatikaisen perustama Children of Bodom aloitti uransa vuonna 1993, ja yhtye oli yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä metalliyhtyeistä aina vuoden 2019 lopulla nähtyyn jäähyväiskonserttiin saakka.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viime vuonna Alexi Laiho muodosti ympärilleen Bodom After Midnight -kokoonpanon, joka ehti äänittää kolme kappaletta ja kuvata yhden musiikkivideon, jotka julkaistaan postuumisti vielä määrittelemättömänä ajankohtana. Children of Bodomin lisäksi Laiho vaikutti muun muassa Warmenin, Sinergyn sekä Kylähullut-yhtyeen ja The Local Bandin riveissä.

Esimerkiksi Metal Hammer Golden Gods -palkinnolla sekä lukuisilla muilla kansainvälisillä tunnustuksilla palkittu kitaristi nähtiin myös Helsingin Juhlaviikkoja varten säveltämänsä, Senaatintorille sata kitaristia koonneen 100 Guitars From Hel -jättikonsertin tähtenä vuonna 2015.

”Olemme musertuneita rakkaan ystävämme ja bändimme jäsenen äkillisestä poismenosta. Sanat eivät pysty kuvailemaan sitä järkytystä ja surua, jota tunnemme”, Bodom After Midnight -yhtyeen Daniel Freyberg, Mitja Toivonen sekä Waltteri Väyrynen sanovat. Lahjakas kitaristi ja muusikko nautti suuresti myös roolistaan uusperheen isänä, enona sekä kummisetänä. Tärkeät perhesuhteet toivatkin Laiholle varsinkin viimeisimpien vuosien aikana hyvää vastapainoa aktiivisen kiertämisen rinnalle. Hänellä oli erityisen läheinen ja lämmin suhde isosiskoonsa, vanhempiinsa ja isosiskonsa tyttäreen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sisko kertoo: ”Olemme kaikki syvästi järkyttyneitä ja surun murtamia. Toivomme koko perhe, että saamme rauhan päästä tämän vaikean ajan yli. Pikkuveljeni tullaan hautaamaan perhepiirissä.” Alexi Laihoa jää kaipaamaan myös hänen perheensä Australiassa. ”Alexi oli mitä rakastavin ja uskomattomin aviomies ja isä. Sydämemme ovat ikuisesti palasina”, Kelli Wright-Laiho sanoo. Bodom After Midnightin jäsenet eivät anna toistaiseksi haastatteluita.

Luetuimmat

Uusimmat