Bring Me The Horizon – Live At The Royal Albert Hall

Kirjoittanut Terhi Skippari - 23.1.2017

Suursuosion saavuttanut englantilainen metalcore-rock-yhtye Bring Me The Horizon julkaisi 2. joulukuuta live-levyn 22. huhtikuuta 2016 tallennetusta konsertista Lontoon Royal Albert Hallilta. Konsertin, sekä siitä julkaistujen eri tallenteiden tuotoilla tuetaan lapsiin ja nuoriin erikoistuneen syöpäjärjestö Teenage Cancer Trustin toimintaa.

Itselleni Bring Me The Horizon ei ole ollut mitenkään erityinen, eikä erityisen tuttu bändi, yksi muiden joukossa, jota olen kyllä satunnaisesti kuullut ja ollut tietoinen sen suosiosta, mutta johon en ole koskaan sen suuremmin perehtynyt, tai jota en ole koskaan niin sanotusti kuuntelemalla kuunnellut. Viime aikoina kiinnostukseni kyseistä bändiä kohtaan on kuitenkin kasvanut erinäisten kuulopuheiden perusteella, joten päätin tilaisuuden tultua tarttua tähän uusimpaan julkaisuun, joka osoittautuikin ihan hyväksi päätökseksi.

Levy alkaa hitaasti hienolla, harmonisella ja jokseenkin mahtipontisellakin introlla, jossa on mukana oikea sinfoniaorkesteri, kuten muissakin kappaleissa koko livekeikan ajan. Introsta siirrytään sujuvasti, lähes huomaamattomasti ”Doomed” -kappaleen alkutahteihin, jonka jälkeen levy onkin biisiä biisin perään sopivalla tahdilla, muutamien välispiikin lisäksi. Koko konsertin toiseksi viimeisen kappaleen spiikkauksen yhteydessä vokalisti Oliver Sykes pitää lyhyehkön puheen ja omistaa kappaleen ”Drown” kaikille joiden elämää syöpä on jollain tapaa koskettanut. Turhia liian pitkiä puheita, hiljaisuuksia tai yleisön ääniä ei levyltä löydy, vaan kaikkea sopivassa suhteessa, joten kuuntelijan mielenkiinto pysyy hyvin yllä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Biisilista painottuu selkeästi yhtyeen uudempaan tuotantoon, koko levyltä löytyy vain yksi biisi ”It Never Ends”, joka ei ole peräisin yhtyeen kahdelta viimeisimmältä studioalbumilta. Itseäni tuo seikka ei haitannut, sillä nyt kun tätä live-levyä kuunnellessani tutustuin paremmin myös yhtyeen muuhun tuotantoon, niin totesin itsekin pitäväni enemmän uudemmasta tuotannosta, mutta voisin kuvitella että pidemmän linjan fanit olisivat halunneet kuulla myös vanhempaa tuotantoa. – Mutta tähän ilmeisesti on syynsäkin, sillä Sykes on kärsinyt erinäisistä ongelmista äänensä kanssa, joten ääni ei ehkä olisi kestänyt vanhempien biisien esittämistä.

Ainut selkeä miinus levyssä on äänenlaatu. Sykesillä on hieno omintakeinen saundi, mutta se meinaa paikoittain hukkua kaiken muun alle, mutta ei huomattavasti kuin muutamassa biisissä, onneksi. Joten paikoittain olisin toivonut parempaa äänenlaatua, vaikka live-tallenteelle voi jonkin verran antaa anteeksi laadusta, mutta ei ihan näin paljoa.

Ennen kaikkea live-tallenteiden idea kuitenkin on välittää se fiilis, tunnelataus, mikä siellä keikalla paikan päällä on ollut. Ja se välittyi, sillä kyllä minulle jäi tästä sellainen fiilis, että tuolla olisi varmaan ollut aika nastaa olla. Ja onneksi kyseinen bändi on useaan otteeseen Suomessakin vieraillut, joten voi olla että eksyn itsekin seuraavan kerran paikalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokonaisuudessaan tämä on ihan mainio live-levy, ja lisäpisteet hyväntekeväisyydestä.

8/10

Kappalelista:
1. Doomed
2. Happy Song
3. Go To Hell
4. Avalanche
5. It Never Ends
6. Sleepwalking
7. Empire
8. Throne
9. Shadow Moses
10. True Friends
11. Follow You
12. Can You Feel My Heart
13. Antivist
14. Drown
15. Oh No

Kirjoittanut: Terhi Skippari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat