Melua, ei musiikkia. 1980-luvun alussa Crass-yhtyeen ohella Discharge oli brittiläisen hardcore punkin kiistattomia ja tinkimättömimpiä edelläkävijöitä. Molempien yhtyeiden inhorealistisissa ja tylyillä kielikuvilla kyllästetyissä lyriikoissa vilisi kuitenkin ideologinen ajatus paremmasta ja välittävämmästä yhteiskunnasta. Keski-englantilaisesta Stoke-On-Trentin kaupungista tuleva Discharge ei lässyttele. Härkäpäisen D-beatin voimalla runnovan, raa’an ja armottoman (epä)musiikillisen annin tukena komeilivat paljon puhuvat, pelkistetyn brutaalit, mustavalkoiset levynkannet ja nahkainen rottaniitti-look, jotka yhdessä muodostivat ennen pitkää koko hardcore-ilmentymän tunnetuimman visuaalisen tavaramerkin. Dischargen raivolla ulos puhaltama auktoriteettien, rasismin ja (luokka-)sodan vastainen, kiivas sirkkelöinti ja mellastus oli kytkeytynyt koukuttaviin ja tylyllä tavalla tasapainoisiin, lyhyisiin ja ytimekkäästi räjähtäviin biiseihin, mikä erotti sen tuhansista imitoijistaan. Discharge nousikin nopeasti yhdeksi punk rockin ja hardcoren historian merkittävimmäksi vedenjakajaksi niin genren uusien yhtyeiden innoittajana kuin myös thrash metalin ja grindcoren olennaisena ainesosana sekä katalyyttinä.
Nyt 40 vuotta yhtyeen ensilevytysten jälkeen Sanctuary Records julkaisee kattavan, 53 biisin tuplakokoelman yhtyeen tuotannosta. Vuosilta 1977–2004 valikoidut kappaleet on remasteroitu viimeisimmän studioteknologian mukaisiksi, ja ainoastaan kuuntelijan oman korvan ja arvomaailman päätettäväksi jää, oliko klassikoiden äänitekninen restaurointi a) tarpeellista, b) äärimmäisen rujoja biisejä palvelevaa tai c) kuinka ”punk” ratkaisumallina. Puritaaneille ”Tiskiharja” tuskin maistuu muuten kuin orkkis-vinyyleiltä, mutta mitä pienistä. Kokoelman kappaleita ei ole pedantisti niputettu kronologiseen järjestykseen, mikä on oikeastaan oikein toimiva ratkaisu. Ainoat kokoelman vaisummat hetket koetaan ensimmäisen levyn loppupuoliskolla, jolla yhtyeen 1980-luvun ja 1990-luvun taitteen puolivillaisia hevisuuntauksia kuulijalle esittelevät kappaleet latistavat paikoitellen kiihkeän tunnelman. Mukana on myös pari industrial metalin suuntaan taivutettua remiksausta kappaleista ”Accessories by Molotov” ja ”Corpse of Decadence”. Niidenkin tarpeellisuudesta puritaanipunkkarit saavat varmasti aihetta nurista.
Yhtyeen tuotantoon entisestään vihkiytyneille valtaosa kokoelman materiaalista on hyvinkin tuttua kauraa. Heille oikeastaan ainoastaan kokoelman jälkimmäinen levy tarjoilee ensimmäistä kertaa yhtyeen virallisella julkaisulla vuosien 1977 ja 2002 eponyymin paluulevyn sessioista peräisin olevia, rivakoita, ennen julkaisemattomia demobiisejä ja näiden päälle vielä vuosituhannen alussa äänitettyjä livevetoja. Mukana on myös viitisen uusioversioitua, klassikkotason Discharge-kappaletta, joiden vokaaliosuuksista vastaa Cal Morrisin tilalle vuonna 2002 yhtyeeseen pikahälyytyksellä pestattu The Varukers-vokalisti Anthony ”Rat” Martin.
”Protest And Survive – The Anthology” on jämäkkä ja kattava paketti niille, joille Discharge on vielä jostakin syystä jossain määrin tuntematon suuruus. Paketin harvinaisuuksien vuoksi se on myös ehdoton hankinta niille, joille ”Tiskiharja” on jo entuudestaan toimivaksi havaittu apuväline henkisen paskansuodattimen säännölliseen puhdistamiseen.
Kappalelistaus: