Brittiläinen, melodisesta raskaasta rockistaan tunnettu The Wildhearts klubikeikalle Virgin Oiliin lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.4.2019

Brittiläisen raskaan melodisen rockin kirkkain tähti The Wildhearts palaa lavoille uuden studioalbuminsa julkaisun myötä ja saapuu myös Suomeen lokakuussa. Bändi esiintyy Helsingin Virgin Oil Co:ssa perjantaina 11. lokakuuta. Lämmittelijänä keikalla nähdään suomalainen horror punk -bändi Flesh Roxon. Keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

The Wildheartsin uusin studioalbumi, ”Renaissance Men” on yhtyeen ensimmäinen täyspitkä julkaisu kymmeneen vuoteen. Uusi levy näkee päivänvalon 3. toukokuuta. Ensimmäinen sinkkulohkaisu ”Dislocated” on nyt kuunneltavissa kaikissa musiikin suoratoistopalveluissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”’Dislocated’ on kappale mielenterveysongelmista”, kertoo Ginger Wildheart. ”The Wildheartsin jäsenillä on niistä kokemusta ja toivommekin kasvattavamme tietoisuutta niiden ympärillä. On tärkeää, että mielenterveysongelmista kärsivät voivat puhua ongelmistaan, ja että heidän läheisensä tajuavat säännöllisesti tarkastaa heidän vointiaan. Niinkin yksinkertainen asia kuin yksi puhelinsoitto saattaa pelastaa jonkun hengen.”

The Wildheartsin klassinen kokoonpano, Ginger, CJ, Richie, ja Danny, ovat uudella albumilla täydessä vauhdissa taaten klassista rockia modernilla twistillä. Piikikkäät riffit ja terävät koukut kuvastavat bändin olemusta, ja albumin 10 kappaletta tuovat esiin The Wildheartsin älykkyyden, charmin ja oikeutetun suuttumuksen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Edellisestä julkaisustamme on 10 vuotta, ja meillä on uusi monsterijulkaisu tulossa! Danny on palannut bändiin ja aloitamme kiertueen toukokuussa. Soitamme uusia biisejä ja kaikki vanhat hitit, emmekä jaksa oikein odottaa – kaikki kundit ovat pirun innoissaan! ROCK!”, kertoo CJ Wildheart.

Lämppärinä kaikilla keikoilla nähdään kotimainen horror punk -bändi Flesh Roxon.

KEIKKA:
Pe 11.10.2019 Virgin Oil Co., Helsinki
Ovet klo 21
K-18

LIPUT:
Palvelumaksuineen alk. 29,50 € Tiketistä.
Liput ovelta 34 €.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.thewildhearts.com
Flesh Roxon
www.livenation.fi

Luetuimmat

Uusimmat