Brittiläinen rock –sensaatio Billy Idol Kuopio Rockcockiin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.12.2017

Kuopio Rockcock järjestetään ensi kesänä 26.-28.7.2018 tuttuun tapaan Väinölänniemellä. Kuopio Rockcockin ohjelmisto täydentyy, sillä festivaali on kiinnittänyt yhdeksi pääesiintyjäkseen brittiläisen Billy Idolin. Edellisen kerran vuonna 2010 Suomessa konsertoinut Idol on tullut tunnetuksi pop/punk sävytteisestä rock-musiikista, ja kokonaisuutta täydentää Idolin vastustamaton bad boy -imago.

Idolin ensimmäisiin musiikillisiin saavutuksiin lukeutuu punk –bändi Generation X:n perustaminen, mutta varsinainen läpimurto tapahtui vasta muusikon siirryttyä soolouralle. Vuonna 1982 ilmestyneeltä Billy Idol -debyyttialbumilta jo aikoinaan hiteiksi tituleeratut kappaleet White Wedding ja ”Dancing with myself” ovat jääneet elämään tähän päivään asti. Idolin seuraava albumi ”Rebel Yell” on eittämättä artistin läpimurtoalbumi, tuplaplatinaa myynyt levy sisältää mm. ikoniset kappaleet ”Rebel Yell” ja ”Eyes Without a Face”. Sittemmin Idol on julkaissut kuusi studioalbumia, viimeisimpänä vuonna 2014 päivänvalon nähnyt Kings & Queens of the Underground. Kuopion vierailu on osa artistin Billy Idol Live! 2018 –kiertuetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Festivaalipäällikkö Allu Koskinen toivottaa Billy Idolin lämpimästi Kuopioon. ”On aivan mahtavaa, että saamme tämän tason kansainvälisiä tähtiä Kuopiorockiin. Tämä kertoo, että festivaali on vakiinnuttanut paikkansa Suomen suurimpien festivaalien joukossa.” Koskinen kertoo innolla. Kolmipäiväiseksi laajentunut festivaali on jo julkaissut vakuuttavan esiintyjäkaartin: Väinölänniemellä nähdään Billy Idolin lisäksi Helloween (DE), Haloo Helsinki!, Amorphis, Apulanta, Popeda, Lauri Tähkä, Beast in Black, Jenni Vartiainen sekä Kaija Koo. Lisää artistikiinnityksiä julkaistaan ensi vuoden puolella. Tällä hetkellä myynnissä ovat edulliset kolmen päivän perus- ja VIP –joululiput.

Kuopio Rockcock 26.-28.7.2018

LIPUT

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

3 päivän joululippu 99€
3 päivän VIP –joululippu 189€

Hinnat voimassa 31.12.2017 asti. Liput myynnissä Kuopion Ale Pupilla, Kuopion F-Musiikissa sekä netissä Lippupisteessä ja Tiketissä.

www.kuopiorock.fi
Facebook: www.facebook.com/kuopiorockcock
Instagram: @kuopiorockcock
Snapchat: @kuopiorock

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat