Brother Firetribe @ South Park 2018

Brother Firetribelta uusi single Rock In The City ja muutos bändin miehistöön

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.2.2020
Brother Firetribe @ South Park 2018

Kotimainen hard rock -yhtye Brother Firetribe valmistautuu paraikaa viidennen albuminsa julkaisuun, joka koittaa myöhemmin tänä keväänä. Tänään bändi tarjoaa loistavaa esimakua tulevasta: varsinainen voimasingle ”Rock In The City” on nyt ulkona ja voit kuunnella biisin tästä:

”Rock In The City on hurja tunnelmannostattaja, johon kuka tahansa säännöllisen työelämän ikuisessa oravanpyörässä pyörivä voi samaistua. Joskus on pakko päästellä vähän höyryjä, lähteä perjantaina ulos ja laittaa rokki soimaan”, laulaja Pekka Heino selittää ja jatkaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Oli hauskaa käydä moikkaamassa jengiä viime vuonna ja soittaa vanhoja tuttuja biisejä samalla, kun uusia väännettiin studiossa. Tästä vuodesta tulee mieletön. Uuden julkaiseminen on aina jännittävää – puhumattakaan lavoille astumisesta sen myötä. Rock In The City on biisi, joka kertoo kaiken olennaisen bändin innosta ja energiatasosta. Kohta lähtee!”

Uusi vuosi ja uusi pitkäsoitto tuovat tullessaan myös muutoksia: Brother Firetriben kitaristi Emppu Vuorinen jättäytyy taka-alalle – mutta uudella levyllä miestä kuullaan vielä.

”Emppu hyppää pois Brother Firetriben aktiivisen kitaristin roolista puhtaasti ajanpuutteen johdosta. Asiaan ei liity draamaa, vaan mies pysyy bändimme taustajoukoissa samalla, kun Nightwish jatkaa ansaittua, uskomatonta kulkuaan. Soittaapa hän myös uudella levyllä pari biisiä. Koemme, että ratkaisu on kaikille osapuolille vain ja ainoastaan reilu, homma jatkuu. Onneksi Roope Riihijärvi on nyt Brother Firetriben kitaristi. Mies on peto, niin kuin kaikki jo viime vuoden keikoilla kaikki huomasivat. Nähdään pian!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Roope Riihijärvi ottaa kiinnityksensä ylpeänä vastaan ja odottaa jo innolla tulevia kesäkeikkoja, joista tiedotetaan pian lisää:

”Olen seurannut ja diggaillut Brother Firetribea jo usean vuoden ajan. Tuntuu huikealta päästä nyt osaksi bändiä, jossa on erinomainen henki ja hyvät biisit! Odotan innolla tulevaa ja sitä, mitä kaikkea tämän porukan kanssa saadaan kokea. Nähdään keikoilla!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat