Brujería – Pocho Aztlan

Kirjoittanut Pasi Huttunen - 11.9.2016

Brujerían pitkän tauon jälkeen ulos puskema ”Pocho Aztlan” lunastaa odotukset, sikäli kuin sellaisia oli. Meksikolais-amerikkalainen ja aiemmin muun muassa ruotsalaisvoimilla vahvistettu espanjankielinen death metal -poppoo on aina ollut tietyllä tavalla epämääräinen projekti, joka on tehnyt hyvää musiikkia, mutta johon ei ole osannut kohdistaa erityisen täsmällisiä odotuksia. Toki se, että mukana on väkeä muun muassa Napalm Deathista, Carcasista ja At The Gatesista, asettaa riman kohtalaisen korkealle.

Erityisesti levyn loppupuolelta löytyvä mahtavasti junttaava ja yli viisiminuuttisena levyn pisin kappale ”Codigos” osoittaa, että soittajilta löytyy tarvittava taito sekä intohimo hyvän kuolemahevin tekemiseen. Biisimateriaali on muutenkin pääosin laadukasta, joskin taso heittelee pitkin levyä. Pohjanoteerauksena levyn lopettaa kornilla tavalla hittihakuinen ja keveä höpöhöpöily ”California Uber Aztlan”, joka kuulostaa lähinnä jonkinlaiselta sisäpiirin vitsiltä.

”Profecia Del Anticristo” on vastustamattomasti möyrivä ja tunnelmaltaan juuri oikealla tavalla painostava biisi. ”Satongo” erottuu nopeudellaan, ja sen simppeli riffi tuo hyvällä tavalla mieleen monia vanhan liiton kuolemahevin klassikoita. ”Bruja-” alkaa vaikuttavalla kehittelyllä ja herkullinen riffittely jatkuu läpi biisin. ”Culpan la Mujer” on huomattavasti lopetusbiisiä miellyttävämmällä tavalla hittipotentiaalinen, mutta näillä lyriikoilla ei radiosoittoa taida silti tulla.

John Lepe eli Juan Brujo ei ole äänenkäytöltään mitenkään erityisen omaleimainen, mutta espanjan kieli tuo hänen laulutyöskentelyynsä oman kiehtovan twistinsä. Tästä hienona esimerkkinä on kappale ”Debilador”, joka menee jo melkein komiikan puolelle mutta kääntää sen lopulta vahvuudeksi. Biisi on loistava.

Espanjankielinen maailma ei ole mitenkään erityisen tunnettu hyvästä metallimusiikista. Metallimusiikkia siellä kyllä tehdään ja kuunnellaan innolla, mutta sen tekeminen ei ole kovin usein ollut sellaista, mistä ainakaan minä olisin vakuuttunut. Siinä mielessä Brujería on kunnianhimoisella ja silti sopivan rupisella otteellaan piristävä poikkeus sääntöön. Tosin jos tarkkoja ollaan, niin jenkkibändihän se oikeastaan onkin.

13 biisin mitallaan levy tarjoilee paljon kuunneltavaa. Biisit jäävät pääasiassa alle neljän minuutin, mutta ne on turboahdettu runsaaksi ja tummaksi paahdoksi. Erittäin polveileva ja tasoltaan vaihteleva levy on matkana raskaahko, mutta lopulta selvästi vaivan arvoinen.

9-/10

Kappalelistaus:
1. Pocho Aztlan
2. No Aceptan Imitaciones
3. Profecia Del Anticristo
4. Angel De La Frontera
5. Plata O Plomo
6. Satongo
7. Isla De La Fantasia
8. Bruja-
9. Mexico Campeon
10. Culpan La Mujer
11. Codigos
12. Debilador
13. California Uber Aztlan

Kirjoittaja: Pasi Huttunen

Luetuimmat

Uusimmat