Brymirin levyjulkkareita vietetään Kaaos Metal Nightin merkeissä On The Rocksissa maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.2.2019

On The Rocksin loistolavalla nähdään toinen Kaaos Metal Night ilta Lauantaina 16.3. Illassa kolme kovaa ja ajankohtaista yhtyettä takaavat tykityksen ja fiiliksen. Melodista death metallia eeppisin maustein soittava Brymir julkaisee kolmannen täysipitkänsä 8.3 ja Kaaos Metal Night toimii tämän levyjulkaisukeikkana. Luvassa on siis yhtyeen vanhat klassikkokappaleet ja koko uusi albumi alusta loppuun! Uudelta albumilta on tullut uusimpana sinkkulohkaisuna ”Ride on, Spirit” -kappale, joka antaa ensimakua tulevaan. Albumi ottaa laajentavan askeleen yhtyeen tuotantoon, pitäen yhtyeelle ominaisen soundin tallessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Illan lämmittelijöinä toimivat nousevat yhtyeet Oceanhoarse ja I Revolt. Oceanhoarse on Helsinkiläinen suuressa nousussa oleva heavy metal yhtye, joka on ehtinyt lyhyellä urallaan jo lämmitellä yhtyeitä kuten Battle Beast ja Ensiferum, sekä soittaa festarikeikankin Nummirockissa. Juuri laulajavaihdoksen läpi käynyt yhtye on ehdottoman kovassa livekunnossa ja takaa kovan shown! Illan aloittava I Revolt on turpaanvetohengessä soitettua riffipainotteista metallia raskailla scream vokaaleilla. Tuote yhtye on ehtinyt jo lämmitellä 2018 aikana yhtyeitä kuten Profane Omen, Rytmihäiriö ja Medeia ja roikkui uusimmalla ”The Deep End” -singlellä Suomen 50 Viraalisinta -Spotify listan korkeilla sijoituksilla usemman viikon ajan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput tapahtumaan ja Facebook event:
https://www.tiketti.fi/tapahtuma/60211

https://www.facebook.com/events/863945557270619/

Kaaos Metal Night järjestetään On The Rocksissa Kaaoszinen ja Loose Mind Productionsin yhteistyönä. Toimintaa tukemassa ja illan mahdollistamassa Soundtools Oy.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat