Burn Victoria – Unexpected

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.11.2013

Helsingin Viiskulmasta kotoisin, vuonna 2009 perustettu, Burn Victoria tarjoilee meille nyt ensinmäisen levynsä ”Unexpected”. Neljän miehekkään miehen ja nuoren laulusolisti Vilman muodostama viisikko lupaa tarjoilla tiukkareisistä kotipolttoista dramarockia ilman tylsiä introja ja yksittäistä instrumenttionanointia. Ei siis muuta kuin levy sisään ja pyörimään.

Ensimmäinen kappale ”Turmoil” tarjoaa tylsän ja varman avauksen levylle ja vie sinut alusta loppuun turvakaaret sylissä. Mutta jo seuraava kappale ”Eyes” rikkoo tämän kehän ja antaa sinun mennä mukanaan lähes psykedeeliselle elämyksellä loppulevyn ajaksi. Tästä eteenpäin ei enää tunnu siltä, että olisin kuullut tämän ennenkin, vaan Burn Victoria saattaa korviisi jatkuvasti vaihtelua. Välillä käydään melko synkissä maisemissa sävellyksen ja sanoitusten puolelta, mutta yhtäkkiä pompataan pirteämpään rokkaukseen, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Biisien seasta nostettakoon esille ”Too Much Too Soon” ja ”Trust No One” -kappaleet, jotka tarjoavat mukavaa rock’n roll-jumputusta säväyttävällä meiningillä. Näitä seuraavat sitten kappaleet ”Eyes” ja ”Amnesia”, jotka tarjoavat juuri sitä erilaista ja erikoista meininkiä. Kohotetaan vielä pallille ”Bad News” -kappale, jonka kitarointi tuo mieleesi hirveänkuuloisen maiseman mutta jossa laulaja kuitenkin tuo valoa tähän melankoliaan erittäin monipuolisella lauluskaalallaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhdeksän noin kolmen tai neljän minuutin kappaletta on nopeasti kuunneltu loppuun, ja kokonaisuudessaan levy jättää minulle melko tyhjän ”tässäkö tämä nyt oli?” -fiiliksen. Vaikka vaihtelua tapahtuu melkein biiseittäin, levy ei vaan tunnu lähtevän kunnolla käyntiin. Mutta unohdetaan henkilökohtainen nyrpistelyni hetkeksi ja katsotaan tätä asiaa musikaalisesta näkökulmasta.

Aloitetaan JP Tussista, joka paukuttaa rumpuja hyvin omalaatuisella ja asennoituneella tavalla laulusta toiseen eikä pelkää kokeilla uusia temppuja. Hänen käsialaansa on myös laulujen lyriikat. Bassomaisema on myös mielenkiintoista kuunneltavaa. D Rockafeller ei tyydy perinteisiin kuvioihin vaan haluaa mennä yli perusnormien ja yllättää miltei jokaisessa kappaleessa. Kitaroinneista vastaavat Jimmy T Marquize ja Shamou pitävät touhun rytmikkäänä ja tarjoavat myös uusia ulottuvuuksia rauhalliseen ja rytmikkääseen musisointiin. Ja viimeisenä laulaja Vilma, joka ei todellakaan jää muun bändin varjoon vaan säväyttää hänkin omalaatuisellaan laulannallaan.

Levy jätti minulle hyvin ristiriitaiset tunteet. Aluksi tunnuin vihaavani, mutta yhtäkkiä taisin melkein jo vähän rakastaakin. Ja sen jälkeen taas vihasin. Vaihtelevuudesta, melodisuudesta ja meiningistä huolimatta tämä ei ole erikoinen painos, mutta tämä on erittäin loistava tekele ensimmäiseksi julkaisuksi ja tuo varmasti fanin jos toisenkin bändin sivuille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

6½/10

Kappalelista:
1. Turmoil
2. Eyes
3. Shrink
4. Too Much Too Soon
5. Trust No One
6. Extraterrestrial
7. Amnesia
8. Bad News
9. Junkie Girl

Kirjoittanut: Jussi Nurmi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat