Parhaimmat muistoni Calibanista ovat jokunen vuosi sitten ilmestyneen ”I Am Nemesis” -albumin muutamat biisit, joissa yhtyeen metalcore-soundi oli naitettu onnistuneesti puhtaiden vokaalien ja ammattimaisesti sijoitettujen breakdownien kanssa. Yhtye on tasaisella levyjen julkaisutahdilla vähitellen saanut lisää huomiota, ja onpahan pitkän uran varrelle muutama hittibiisikin mahtunut, kuten esimerkiksi juuri ”I Am Nemesikseltä” löytyvä ”Memorial”. Levyä seurannut vuoden 2014 ”Ghost Empire” oli perushyvää metalcorea, mutta ei jättänyt sen isompia muistijälkiä. Nyt, yhtyeen kymmenennen albumin ”Gravity” kohdalla bändin osaamisen voi tiivistää muutamaan sanaan: ammattimainen, mutta tavanomainen. Caliban onkin metalcore-genren arkkityyppinen edustaja ja tuo mieleen minkä tahansa muun genren stereotyyppisen edustajan, kuten esimerkiksi Parkway Driven tai Architectsin, jota esimerkiksi biisi ”Crystal Skies” tällä levyllä muistuttaa.

”I Am Nemesis” ampuu heti kovilla, ja avausbiisi ”Paralyzed” onkin heittämällä levyn tiukin kappale. Biisi lähtee käyntiin suunnattomalla draivilla ja vokalisti Andreas Dörnerin raivokkailla sylkevillä vokaaleilla. Biisi kulkeutuu pian kauniiseen, haamumaisilla syntikoilla varustettuun kertosäkeeseen, joka toimii vastapainona mylläykselle. Tätä seuraa breakdownihtava riffittely, minkä jälkeen mättöpiiska käynnistää uudelleen adrenaliinin. Biisi luo odotuksia loppulevylle ja on selkeästi levyn itseoikeutettu ykkösnyrkki. Caliban osaa sijoittaa johdonmukaisesti nopeammat osiot hitaamman mörssäyksen perään, ja vahvat soundit takaavat hulkmaisen vaikutelman kivimuurin läpi jyräävästä voimasta. Yhtye ei myöskään sorru breakdowneissaan kaikista tylsimpiin muutaman nuotin rynkytyksiin, vaan säilyttää niissä usein sävellyksellisenkin pointin, kuten esimerkiksi kappaleen ”Mein schwarzes Herz” pahaenteisessä hitaammassa myllytyksessä.

Toisaalta riffeissä on yllättävän paljon aikaisempaa Bring Me The Horizonia muistuttavaa nykivyyttä. Esimerkiksi ”Who I Am” tuo vähän mieleen Bring Me the Horizonin biisin ”It Never Ends” nopeammat osiot, ja ”Paralyzed” on samantapainen joissain breakdownien kitarapincheissään edellä mainitun yhtyeen kanssa. Tietenkin tämänkaltaiset kikat ovat genressä yleisiä, eivätkä siis erityisesti juuri Bring Me The Horizonin tai minkään muunkaan tietyn yhtyeen keksimä kikka. Caliban on saanut silti hyvin draivia biiseihinsä, mistä esimerkiksi ”Left For Dead” toimii esimerkkinä. Yhtye on yleensä yrittänyt tuoda kertseihin jonkinlaista melodiantynkää joko laulaen tai kitaroilla, mutta pääasiassa ne ovat turhan yksinkertaisia ja hittihakuisia. Muutamassa biisissä, kuten jo mainituissa ”Paralyzedissä” ja ”Crystal Skiesissä” kertsikin osuu napakymppiin ja tekee biiseistä roppakaupalla muistettavampia näiden superkoukkujen avulla. Pääasiassa yhtyeen kertosäkeet kaipaavat silti aavistuksen lisää monimuotoisuutta, eivätkä siis tässä muodossa onnistu vakuuttamaan.

Albumille on myös mahtunut yksi myötähäpeää naiiveilla sanoituksillaan aiheuttava balladi ”brOKen”, joka onneksi luo rauhallisuudellaan hengähdystaukoa tulituksen väliin. Tästä eteenpäin loppulevy jatkuu samalla perushyvällä linjalla ja tuo mieleen alussa toteamani sanaparin ”ammattimainen, mutta tavanomainen”. Mikäli siis pidät metalcorestasi tavanomaisena, ja yksi alan osaava ammattilainen mahtuu yhä kuuntelulistallesi, kaappaa ihmeessä Calibanin uusin hyllyysi ja lisää arvosanaan puoli tähteä. Jos taas korvasi jo pursuavat persoonatonta metalcorea, jätä levy hommaamatta ja tyydy vain avausbiisin kuuntelemiseen. Kuten sanottu, levy on rautaa ammattimaisuudessa, mutta puuduttavaa tavanomaisuudessa.

7+/10

Kappalelista:
01. Paralyzed
02. Mein schwarzes Herz
03. Who I Am
04. Left For Dead
05. Crystal Skies
06. Walk Alone
07. The Ocean’s Heart
08. brOKen
09. For We Are Forever
10. Inferno
11. No Dream Without A Sacrifice
12. Hurricane

Caliban Facebookissa