Catamenia – The Rewritten Chapters

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.6.2012

Oululaislähtöinen, melodista black metallia soittava Catamenia julkaisi kokoelmalevynsä “The Rewritten Chapters” 27. huhtikuuta Euroopan laajuisesti Massacre Recordsin kautta. Ihan perinteinen kokoelmalevy ei ole kyseessä, koska biisit on äänitetty uudelleen sen sijaan, että ne olisi tyydytty vain remasteroimaan.

Bändi on kokenut massiivisia miehistönmuutoksia sitten edellisen studioalbumin, joten ehkä jonkun mielestä on perusteltuakin, että vanhoja biisejä tehdään kokonaan uusiksi versioiksi. Levy on takuuvarmaa Catameniaa, biisit ovat valmiiksi tuttuja ja tarttuvat kuten ennenkin. Tämä on yhtälailla levyn vahvuus ja heikkous. Uudelleen äänitettyinä biiseiltä olisi odottanut suurempia eroavaisuuksia aikaisempiin versioihin nähden.

Poikkeuksellisesti kaksikielinen Catamenia on sisällyttänyt kokoelmalleen otoksia sekä suomen- että englanninkielisistä biiseistään, englanninkielisten viedessä kuitenkin huomattavalla enemmistöllä voiton. Itse asiassa on hieman sääli, että englannin kieltä pidetään jossain määrin pakollisena, sillä suomi olisi useinkin äidinkielenä ilmaisuvoimaisempi ja rikkaampi. Tämä ilmenee myös Catamenian tuotannossa siten, että ainakin allekirjoittaneelle suomeksi esitetyt biisit ovat iskeneet aina jonnekin syvempään hermoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn viimeiseksi kappaleeksi on ujutettu cover-versio Bon Jovin “Born To Be My Baby”
-kappaleesta, ja vaikka kuinka yrittäisin, en kykene estämään pienen myötähäpeän heräämistä biisiä kuunnellessani. Se ei yksinkertaisesti istu kokonaisuuteen, vaikka miten päin yrittäisin katsoa – tai tässä tapauksessa kuunnella. Lisäksi kyseessä on jopa Bon Jovin mittakaavalla melkoisen banaali biisi, joten on pakko ihmetellä juuri sen valikoitumista levylle.

Mielestäni kokoelmalle valikoidut biisit coveria lukuunottamatta kyllä edustavat Catameniaa varsin mainiona läpileikkauksena ja uudet versiot biiseistä toimivat yhtä hyvin kuin vanhatkin, mutta samalla studioajalla olisi voinut oikeastaan tehdä kokonaan uuden levyn. Levy palvelee erinomaisesti bändiin vastikään tutustuneita, mutta bändin uraa pidempään seuranneille “The Rewritten Chapters” ei tarjoa juurikaan uutta sisältöä. Kuitenkin, koska levy on kokonaisuutena toimiva, se ansaitsee tulla kuunnelluksi, monta kertaa.

7/10

Kappalelista:
01. Hollow Out – ChaosBorn
02. Blackmension
03. Alive…Cold…Dead!
04. Cavalcade
05. Passing Moment of Twilight Time
06. The Day When The Sun Faded Away
07. My Blood Stained Path
08. Post Mortem
09. Morning Crimson
10. Eskhata
11. Coldbound
12. Lost in Bitterness
13. Pimeä Yö
14. Kuolon Tanssi
15. Born To Be My Baby (Bon Jovi cover)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.catamenia.net/

Kirjoittanut Nina Hurme

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat