Chaoszine tapasi Moonspellin Fernando Ribeiron Dark River Festivalissa: ”Olen vain äärettömän onnellinen, että pääsimme tänne soittamaan suomalaisille faneillemme”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.8.2021

Portugalilainen goottimetallin legenda Moonspell sai kunnian toimia Kotkassa 13.-14. elokuuta järjestetyn idyllisen Dark River Festivalin lauantain pääesiintyjänä. Yhtyeen aikataulu ennen keikkaa oli varsin kiireinen, sillä se saapui paikalle lennon myöhästymisestä johtuen vain reilua tuntia ennen keikkaa, mutta loppujen lopuksi veti raskaasta matkasta huolimatta tavoilleen totutun, vahvan keikan. Keikkasetti koostui yhtyeen uran suurimmista hiteistä sekä helmikuussa ilmestyneen ”Hermitage”-albumin materiaalista. Kaaoszinen kansainvälinen sisarlehti Chaoszine sai kunnian tavata yhtyeen laulajana toimivan Fernando Ribeiron illan esiintymisen jälkeen ja keskustella hieman tästä poikkeuksellisesta ajasta, yhtyeen viimeisimmästä albumista sekä bändin suunnitelmista ensi vuoden osalta, jolloin yhtyeelle tulee mittariin kunnioitettavat 30 vuotta. Voit katsoa videohaastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen settilista Dark River Festivalin -keikalla oli seuraava:

1. The Greater Good
2. Common Prayers
3. Opium
4. Breathe (Until We Are No More)
5. Night Eternal
6. Hermitage
7. Wolfshade (A Werewolf Masquerade)
8. Mephisto
9. Extinct
10. Apophthegmata
11. Alma Mater
12. Everything Invaded
13. Full Moon Madness

Voit seurata Chaoszinea sosiaalisessa mediassa täällä:
https://www.facebook.com/Chaoszineofficial
https://www.twitter.com/chaoszine1
https://www.instagram.com/kaaostv

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat