Vuonna 2011 julkaistua Children Of Bodomin edellislevyä ”Relentless Reckless Forever” tuli allekirjoittaneen toimesta moitittua liian perusvarmasta ja mielenkiinnottomasta materiaalista. Tuolloin tuntui, että yhtye on jämähtänyt täysin paikoilleen, eikä yhtyeen levyistä saa enää mitään kunnon nautintoa irti muut kuin sen vannoutuneet fanit. Varsinaista yhtyeen fanipoikaa minusta ei ole koskaan tullut, mutta sen uraa olen kuitenkin seurannut siitä asti, kun yhtyeen kitaristisankari Alexi Laiho myi minulle Ankkarockissa kaksi kappaletta Inearthedin demoja. Ei ryökäle suostunut antamaan niitä ilmaiseksi arvosteluun silloiseen pienlehteeni.

Nyt kun edellisestä levystä on kulunut kaksi vuotta, on selvää, että Alexi ja kumppanit ovat tavanneet tuon edellislevyn arvosteluni lukuisia kertoja sanasta sanaan, sillä yhtyeen kahdeksas albumi ”Halo Of Blood” on selvästi yhtyeen monipuolisin levy kautta aikojen. Olen lukenut levystä ja sen yksittäisistä kappaleista kommentteja, että se ”kuulostaa paluulta vanhaan materiaaliin”.Itse en kuitenkaan tuota allekirjoita, en itse asiassa laisinkaan. ”Halo Of Blood” ei kuulostaa vanhalta Children Of Bodomilta, eikä edes Inearthedin demoilta. Sen sijaan levy kuulostaa uudistuneelta yhtyeeltä, joka on vihdoin ymmärtänyt, ettei sama kaava kappaleissa toimi koko uraa. Tietysti otan itselleni tästä krediitit, koska ilman näsäviisasta edellisen levyn arvosteluani ei yhtye olisi asiaa ymmärtänyt.

Jätetään sarkastiset letkautukset sikseen ja mennään itse levyyn, joka käynnistyy vielä hiukan huolestuttavasti perusvarmalta C.O.B.:lta kuulostavalla ”Waste Of Skin” -kappaleella, jossa Laihon ”tilulilukitarointi” esiintyy pääosassa. Mutta onneksi edes allekirjoittanut ei ole niin lyhytpinnainen, että levy olisi lentänyt ensimmäisen kappaleen jälkeen ikkunasta ulos. Seuraavana kuultava nimikappale nimittäin vie yhtyettä aivan uusille vesille, kuulostaen hetkittäin jopa hieman black metallilta. Olkoonkin, että kappaleen avausriffi kuulostaa huolestuttavasti Dissection-plagioinnilta, niin samalla kappale tuo blast beateineen levylle juuri sitä raikkautta ja monipuolisempaa ilmettä, jota yhtyeeltä kaipasin. Ja jos tässä ei ollut vielä tarpeeksi vaihtelua, niin heti perään kuultava ”Scream For Silence” edustaa täysin toista ääripäätä lähestulkoon laahaavalla tempollaan, kun taas nelosraitana kuultava ”Transference” flirttailee hetkittäin perinteisen sankarihevin kanssa laukkakompillaan.

Seuraavana kuultavat ”Bodom Blue Moon (The Second Coming)” sekä ”Your Days Are Numbered” edustavat kenties perinteisempää C.O.B.:ta, ja näissä kappaleissa kyllä kuulee hetkittäin sitä ”paluuta vanhaan” ainakin siltä osin, että biisit vetävät turpaan pitkästä aikaa nyrkillä eikä pikkurillillä. ”Dead Man’s Hand On You” meneekin taas siihen uudistuneempaan ilmeeseen, sillä rauhallinen välikappale kuulostaa hetkittäin jopa nykyaikaiselta doom metallilta, tuoden jopa hieman mieleen toisen kotimaisen yhtyeen Swallow The Sunin. Täytyykin tässä vaiheessa sanoa, että jos C.O.B.:ta lähtee vertailemaan S.T.S.:ään, niin voinette olla varmoja, että ainakin sitä uudistumista ja vaihtelua levyltä löytyy ihan riittävissä määrin! Levyn loppuraidat ”Damaged Beyond Repair” ja ”All Twisted” sekä ”One Bottle And A Knee Deep” ovat taas enemmän perinteisempää materiaalia, mutta kaiken kaikkiaan toimiva ralleja, joista omat koukkunsa löytyy.

Näissä koukuissa onkin se suurin ero verrattaessa ”Halo Of Bloodia” yhtyeen edellisiin levytyksiin. Muistan hermoilleeni ”Relentless Reckless Foreverin” arvostelun aikana, että noin sadan kuuntelukerran jälkeenkään levystä ei vain jäänyt oikein mitään käteen ja arvostelua pitäisi tehdä. ”Halo Of Blood” tekee tässä selkeän suunnan muutoksen, ollen monipuolisempi ja sitä kautta mielenkiintoisempi kokonaisuus, joka on huomattavasti helpompi pilkkoa palasiksi. Levy on kuitenkin edelleen tunnistettavaa C.O.B.:ta, joten tuskin yhtyeen vanhemmatkaan fanit tätä kauheasti karsastavat. Uusia se saattaa kuitenkin poikia, vaikka ei allekirjoittaneesta suurta fanipoikaa tullut vieläkään.

Päätin edellisen levyn arvostelun jalkapallo-ottelu vertaukseen, missä Suomi pelaa perusvarman 0-0 tasapelin jalkapallon suurmaata Liechtensteinia vastaan, joukkueen ollessa tyytyväinen siihen yhteen pisteeseen, vaikka yleisö olisikin kaivannut parempaa esitystä. Verrataan ”Halo Of Bloodia” sitten Suomen 1-1 vierastasapeliin Espanjaa vastaan. Yleisö hurraa, joukkue tuulettaa ja valmentaja on onnistunut taktiikassaan. Kriitikkona vaan totesin tuostakin pelistä, että olisiko vielä rohkeammalla pelillä napattu jopa vierasvoitto?

9/10

Kappalelista:
01.Waste Of Skin
02.Halo Of Blood
03.Scream For Silence
04.Transference
05.Bodom Blue Moon (The Second Coming)
06.The Days Are Numbered
07.Dead Man’s Hand On You
08.Damage Beyond Repair
09.All Twisted
10.One Bottle And A Knee Deep

http://www.cobhc.com/

Kirjoittanut: Riku Mäkinen