Children Of Bodom

Children of Bodomin Aleksi Laiho: ”En juo enää kiertueidemme aikana”

Kirjoittanut Sami Rautiainen - 14.1.2018

Children Of Bodomin keulahahmo Aleksi Laiho kertoo The Wanderersin podcastilla päättäneensä lopettaa juomisen kiertueilla. Laihon mukaan hän saattaa yhä ottaa oluen tai pari silloin tällöin, mutta iän myötä krapulat ovat pahentuneet siihen malliin, että hän ei enää halua hypätä lavalle huonovointisena. Laihon mukaan tilanne ajautui pisteeseen, jossa hän pyrki lavalla vain olemaan kuolematta. Hän ei enää nauttinut esiintymisestä, mikä aiemmin oli hänen lempipuuhaansa. Tämän vuoksi Laiho päätti, että hän kokee mieluummin olonsa hyväksi lavalla ja vähentää juhlimista. Kokonaan Laiho ei kuitenkaan ole luopunut juomisen iloista. Kun kiertue päättyy, Laiho kertoo korkkaavansa oluen ja juovansa viimein kännit.

Laiho kertoo myös yhtyeen olevan työstämässä uutta albumia. Koossa on nyt 4-5 kappaletta, ja studioon on tarkoitus mennä maaliskuussa. Kahden edellisen levyn tapaan nauhoitukset tehdään Danger Johnny Studiolla Helsingissä. Tulevan levyn tyylistä Laiho ei osaa tarkemmin kertoa, koska hänen mukaan yhtye ei koskaan suunnittele näitä asioita. Häneltä musiikki syntyy ajattelematta, ja sitten voi ainoastaan toivoa parasta, että ihmiset tykkäävät.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat