Chrome Division – 3rd Round Knockout

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 30.4.2011

Lähinnä Dimmu Borgirin Shagrathin hupiprojektina mainetta niittänyt Chrome Division yllättää kolmannella levyllään tekemällä ihan varteenotettavan räkäisen rock’n roll albumin. Toki yhtyeen aiemmilta levyiltä tutut viinat, naiset ja beelzebubit ovat edelleen läsnä, mutta tällä kertaa yhtye on ihan oikeasti panostanut myös musiikilliseen antiinsa.

Levy alkaa jo kelpo iskulla ”Bulldogs Unleashed”, mutta viimeistään yhtyeen herkempää puolta esittelevä kolmas raita ”Join The Ride” todistaa, että Chrome Division on noussut rinkiin ihan tosimielessä. Iskuja jaetaan kuitenkin hieman vaihtelevalla tasolla. Kappaleet kuten ”Unholy Roller” sekä ”Zombies & Monsters” ovat lähinnä suojaukseen osuvia yrityksiä. Sen sijaan alakoukulla nuijiva bluesvaikutteinen ”The Magic Man”, erikoinen cover valinta ”Ghost Riders In The Sky” (Stan Jones) sekä viimeisen vasemman suoran antava ”Satisfy My Soul” tarjoavat yhtyeeltä sellaisia pommeja, että kanveesi on lähellä.

Karkeasti sanottuna parhaimmillaan Chrome Division on risteytys Motörheadin likaisuutta ja The Hellacoptersin rokkaavuutta, mutta selkeästi metallivaikutteiden sävyttämänä. Parhaimmassa tapauksessa yhtye olisi jättänyt muutaman tappiollisen erän pois ja tehnyt noin 6-8 kappaleen EP:n. Tällä tavalla ”3rd Round Knockout” pysyy kyllä pystyssä mainiosti läpi koko 10-eräisen ottelun, mutta ihan täyttä tyrmäystä se ei lupauksistaan huolimatta aiheuta. Selkeän pistevoiton edellisistä levyistä sillä saa ja ”Join The Ride” sekä ”Satisfy My Soul” tasoisilla kappaleilla yhtye ottelisi ihan vakavissaan raskaansarjanmestaruudesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:

01.Bulldogs Unleashed
02.7 G-Strings
03.Join The Ride
04.Unholy Roller
05.Zombies & Monsters
06.Fight (Rumble And Roll)
07.The Magic Man
08.Long Distance Call Girl
09.Ghost Riders In The Sky
10.Satisfy My Soul

http://www.myspace.com/chromedivision

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut Riku Mäkinen

Luetuimmat

Uusimmat