Circle II Circle – Reign Of Darkness

Kirjoittanut Juha Attola - 29.10.2015

Floridan suunnalta ponnistava Circle II Circle on pistänyt pihalle uuden studioalbuminsa ”Reign Of Darkness”. Melodista heavyä progressiivisella otteella soittava yhtye ei ole täällä Pohjolassa oikein saanut mitään isompaa kannatusta, mutta on sillä kuitenkin oma kuulijakuntansa.

Albumin avaa intro ”Over-Undertune”, jonka jälkeen starttaa kappale ”Victim Of The Night”. Kappale on vahvasti progressiivinen veto, jollaisia yhtyeeltä onkin totuttu kuulemaan. Kappale toimii ihan moitteettomasti mutta jättää kuitenkin hieman onton olon kuulijalle, ikään kuin kuitenkin jotain uupuisi. ”Untold Dreams” on hieman suoraviivaisempi kappale, joka kuitenkin kärsii edeltäjänsä kanssa samasta ongelmasta: kappale ei ole mitenkään huono, mutta jälleen jotain jää uupumaan.

It’s All Over” – ja ”One More Day” -kappaleiden jälkeen on jälleen selvää, ettei yhtye ole pystynyt tälläkään albumilla nousemaan tyylilajinsa suurimpien yhtyeiden joukkoon. Hyvää jälkeä yhtye kyllä tekee, mutta se kuuluisa viimeinen niitti jää antamatta. Albumilta löytyy paljon hyviä laulumelodioita ja hyvää kitarointia, mutta lopputulos on kuitenkin hivenen vaisu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyettä alusta asti seuranneet varmasti tietävätkin, että vokalisti Zachary Stevens oli aikaisemmin laulajana Savatagessa. Ikävää todeta tämä tässä vaiheessa, kun miehellä on vielä – ainakin toivottavasti – uraa jäljellä: nuo vuodet Savatagessa jäävät miehen uran kohokohdaksi. Circle II Circle ei tule koskaan tekemään niin kovatasoisia levyjä kuin ”Edge Of Thorns” tai ”Wake Of Magellan”. Näistä jälkimmäisen äänimailmaan Stevensillä varmasti on kova halu, onhan Circle II Circle vetänyt kyseisen levyn kokonaisuudessaan livenä ja vielä julkaissut siitä live- äänitteenkin. Lohdutukseksi sanottakoon, ettei toki moni muukaan yhtye pääse Savatagen tasolle.

”Reign Of Darkness” on kuitenkin hyvä heavy metal -levy, joskaan ei täydellinen. Stevens laulaa hyvin, mutta jotenkin miehen äänenkäytöstä jää tunne, että hän pidättelee hieman liikaa eikä vedä ihan täysillä. Viime kesän Savatage / Trans-Siberian Orchestra -keikan Wackenissa nähneenä voin sanoa, että mies pystyisi parempaankin. Myös yhtyeen kappalemateriaali on ihan hyvällä tasolla, mutta ne todelliset voittajabiisit puuttuvat. Melodisemman heavyn ystäville tämä on kuitenkin pakollinen hankinta.

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1.Over-Undertune
2.Victim Of The Night
3.Untold Dreams
4.It’s All Over
5.One More Day
6.Ghost Of The Devil
7.Somewhere
8.Deep Within
9.Taken Away
10.Sinister Love
11.Solitary Rain

http://circle2circle.net/website/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat