Civil War – Gods and Generals

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 10.5.2015

Entisistä Sabaton-jäsenistä ja mm. Wuthering Heightsistä sekä Astral Doorsista tutusta raspikurkku Nils Patrik Johanssonista koostuva Civil War jatkaa tarinointiaan uudella ”Gods and Generals” -albumillaan. Bändin debyytti ”The Killer Angels” oli rutkasti hittipotentiaalinen power metal -teos ja vahva näyttö siitä, mihin ex-Sabaton-jäsenet pystyvät. Huomionarvoisen tästä tekee se, että eron toinen osapuoli eli laulaja Joakim Brodén ja basisti Pär Sundström olivat käytännössä Sabatonin ainoat biisinikkarit.

Vaikka Civil War on kannuksensa jo ansainnut, tulee vielä ”Gods and Generalsiakin” kuunnellessa huomaamatta mielleyhtymiä emobändiin, mutta toisaalta tämä on osin bändin itsensä aiheuttamaa, koska teemat ja musiikkikin tetsaavat sen verran tutuissa maastoissa. Yhtyeiden äänimaailmoissa on toki paljon eroavaisuuksiakin, esimerkiksi syntikoiden käytössä. Civil Warilla tämä osa-alue on hillitymmässä roolissa ja jättää enemmän tilaa kitaroille. Kappaleiden aiheet ovat varsin monipuolisia vaihdellen aina William Wallacesta Sikojenlahden maihinnousuun.

”War of the World” avaa levyn vahvasti sisältäen tärkeimmät power metallin rakennuspalikat: melodista riffittelyä ja tarttuva kertsi. Johanssonin ääni vaatii aina hieman totuttelua, vaikka olisikin ennestään hänen laulamiaan levyjä kuunnellut. Mies on varsinainen Dr. Jekyll & Mr. Hyde. Vauhdikkaammat osiot hän tulkitsee omaperäisellä, hieman Ronnie James Dion mieleen tuovalla raspilla, kun taas rauhallisemmissa kohdissa Johansson käyttää äänensä sävykästä puhdasta sointia. Enimmäkseen levyllä mennään talla pohjassa, mutta jo avauskappaleen c-osassa kuullaan myös tätä täysin toisenlaista äänenväriä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Videobiisiksikin valikoitunut ”Bay of Pigs” on riffinsä myötä Civil Waria raskaimmillaan mutta sisältää kuitenkin jälleen myös yllin kyllin tarttuvuutta. Pianointrolla alkava ”Braveheart” tamppaa varsin sabatoniaanisesti, eikä vertailua voi olla tekemättä muuan kappaleeseen nimeltä ”Cliffs of Gallipoli”, joskaan ihan samanlaiseen loistokkuuteen ei ylletä. Seuraavana vuorossa oleva ”The Mad Piper” lukeutuu ehdottomasti levyn tähtihetkiin. Normandian maihinnousussa säkkipillejä soittaneesta skotti Bill Millinistä kertova kappale sisältää asiaankuuluvasti tunnelmaa kohottavaa kelttiläismelodiaa, ja Nils Patrik Johanssonin ääni päästetään hienosti oikeuksiinsa. Vauhdikkaan, mutta hivenen tasapaksun ”USS Monitorin” jälkeen vuorossa oleva ”Tears from the North” on varsin tunnelmallinen viikinkiaiheinen slovari ja jälleen yksi todiste siitä, että Civil Warilta löytyy selvästi osaamista kertosäkeiden säveltämisessä. Lähimmäksi filleriosastoa jäävät ”Admiral over the Oceans” ja ”Back to Iwo Jima”, vaikkeivät nämäkään mitään kelvottomia tekeleitä ole. Mahtipontinen ”Schindler’s Ark” ja levyn päättävä, kertsillään koukuttava nimibiisi palauttavat kokonaisuuden uomiinsa ja jättävät kuuntelukokemuksesta erittäin positiivisen jälkimaun.

Mieleenpainuvat sävellykset, Nils Patrik Johanssonin omaperäisen voimallinen ja tunteikas laulusuoritus sekä onnistunut tuotantopuoli rakentavat oivan kokonaisuuden sotaisten tarinoiden ympärille. Ei tällä ehkä päitä räjäytetä, saati pyörää keksitä uudelleen, mutta pidän lähes mahdottomana, että debyytistä pitäneille ”Gods and Generals” ei maistuisi. Itse asiassa jokaisen heavy/power metallin ystävän tulisi viimeistään nyt tutustua Civil Warin maailmaan. Ja jotta tekstin loppuun saataisiin vielä mahdutettua yksi pakollinen vertaus Brodénin kollektiiviin, niin ainakin itse kuuntelen mieluummin ”Gods and Generalsia” kuin Sabatonin vuosi sitten ilmestynyttä ”Heroes”-albumia. Kun peilataan Civil Warin kahta peräkkäistä onnistumista ”Heroesin” tasonnotkahdukseen, käy väkisinkin mielessä, oliko Brodénin ja Sundströmin entisillä taistelutovereilla sittenkin suurempi vaikutus Sabatonin biisinkirjoitukseen, kuin kappaleiden krediiteistä käy ilmi.

8/10

Kappalelista:
1. War Of The World
2. Bay Of Pigs
3. Braveheart
4. The Mad Piper
5. USS Monitor
6. Tears From The North
7. Admiral Over The Oceans
8. Back To Iwo Jima
9. Schindler’s Ark
10. Gods And Generals
11. Knights of Dalecarlia
12. Colours on my Shield

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Civil War Facebookissa

Kirjoittanut: Tuomas Saari

Luetuimmat

Uusimmat