Clarkkentilta uusi albumi maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.1.2014

Clarkkent 2011Aikaisemmilla singlelohkaisuillaan muun muassa YleX:n ja Radio Rockin aalloilta tuttu Clarkkent on äänittänyt kaikessa hiljaisuudessa valmiiksi kolmannen studioalbuminsa. Passenger-albumi julkaistaan 28. maaliskuuta, ja nyt tuolta levyltä saadaan esimakua albumin nimeä kantavan singlen muodossa. Toisella studioalbumillaan nelikosta trioksi tiivistynyt Clarkkent (Jaakko Rikko – Jukka Aaltonen – Jussi Murto) pääsi pian julkaistavalla albumilla työstämään materiaalia alusta lähtien myös livenä kuultavalla kokoonpanolla.

”Tokan levyn biisithän oli jo jossain määrin sävelletty ja osa jopa sovitettukin niin, että mukana prosessissa oli kaksi kitaraa, basso ja rummut ennen kokoonpanon muutosta. Nyt, kun yhtälöstä on poistettu tuo lisäkitara, CK on palannut jäsenten musiikillisille ja sitä kautta myös rockin juurille. Meillä oli aito halu arvioida uudelleen, mitä kaikki jätkät haluu tehdä, eikä vaan sitä mihin ollaan totuttu.”

”Bändille oli terveen haastavaa funtsia, miten paketti saadaan toimimaan mahdollisimman minimalistisella rockin perus-kolminaisuudella kitara, basso ja rummut. Lopputulos onkin selkeästi raskaampi, progempi ja jopa punkimpi yhdistelmä rockia kuin mitä bändiltä on totuttu kuulemaan. Clarkkent alkaa olemaan siinä iässä, että uskotaan siihen mitä tehdään ilman hyväksynnän anelua. Kivekset ovat laskeutuneet ja itsetunto kohdallaan”, kolmikko kiteyttää tunnelmansa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uudessa Atomic Spa Studios -helsinkiläisfirmassa äänitetty albumi ja nyt julkaistu Passenger-single on tehty yhtyeen mukaan ennemminkin kappaleiden taiteellisuuden ehdoilla kuin biisien kaupallista arvoa jatkuvasti silmällä pitäen. Jos Passenger-singlen sanoma pitäisi kiteyttää yhteen lauseeseen, olisi tuo lause:

– Poliittisista tai uskonnollisista näkemyksistä tai varallisuudesta huolimatta me ollaan kaikki täällä vain matkustajia.

Passenger-singlen voi kuunnella seuraavissa osoitteissa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

SPOTIFY: http://open.spotify.com/track/3OKRqhC6AahJzSXxFQg9CY

YOUTUBE: http://youtu.be/tEFlMNVmgpw

SOUNDCLOUD: https://soundcloud.com/clarkkentband/passenger-single

Radiosoittoon tarkoitetun wav-latauslinkin tilaukset sekä haastattelupyynnöt:
Silke Yli-Sirniö
silke@heartagram.com / +358 400 345 161

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat