Concrete Swine – Ural Express

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.7.2012

Vuonna 2010 Riihimäellä perustettu bändi Concrete Swine, joka yhdistää musiikissaan rockia, bluesia ja metallia. Blues tuntuu olevan bändillä lähellä sydäntä, sillä bändin uusimmalla ”Ural Express” EP;llä vierailee Suomen kovimpiin bluesnimiin lukeutuva Ismo Haavisto.

Concrete Swine kuulostaa yllättävän paljon Metallicalta ”Loadin” ja ”Reloadin” aikoihin, tuolloinhan bändi koitti yhdistää metallia ja bluesia keskenään ja lopputuloksesta voidaan olla useampaa eri mieltä. Concrete Swinen musiikissa on blues-elementit vahvemmin esillä, mutta muuten tyyli on samankaltainen. Vokalistin laulutyylissä on myös paljon samaa James Hetfieldin kanssa.

Concrete Swinen musiikki on aika veikeän kuuloista; kappaleet ovat hyvinkin simppeleitä rakenteeltaan, mutta biisien kitarointi on välillä äärettömän taidokasta. Biisit ovat raskaita ja mukavan runnovia. Pääosissa on vokalisti ja ajoittainen kitarakikkailu, joka on ovelasti piilotettu simppeleihin kappelisiin. Blues-elementit tulevat vaihtelevasti esiin sooloissa ja ajoittain käytössä olevasta huuliharpusta. Nämä toimivat raskaan soiton kanssa yllättävän hyvin ja antaa biiseille omintakeisen soundin ja tunnelman.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Neljä biisiä sisältävä ”Ural Express” kellottaa päälle 15 minuuttia, jonka aikana ei ehdi tylsistyä. Kappaleissa on kivasti vaihtuvuutta ja juuri noilla blues-jutuilla on biiseille saatu omaleimaisuutta. Tuotanto on laadukasta ja soittimet soivat hyvin. Varsinkin soolokitaroissa soundit on juuri kohdallaan ja ne tuovat hyvää vaihtelua muuten matalasoundiselle lätylle.

Concrete Swinen uutukainen on varsin positiivinen yllätys ja mielenkiintoinen tuttavuus. ”Ural Express” toimii todella hyvin ja EP;n parasta antia on toisena tuleva ”Man To Lead”. Tiukka EP, joten jatkakaa samaa linjaa!

8/10

Kappalelista:
01. Concrete Swine
02. Man To Lead
03. Hot Air
04. Save Yourself

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/concreteswine

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat